Fuengirola villiintyi pesiksestä

Sotkamon Jymy – Imatran Pallo-Veikot 2-0 (5-4, 12-1)

Ottelun tilastot

– En olisi uskonut kokevani pelaajana jotain tällaista. Lufthansan koneessakin lentoemännät toivottivat onnea peliin!

Kosti Rautiainen hengähtää pelin jälkeen ja hymyilee korvasta korvaan. Ottelu on tauonnut ja pelin ajan kestänyt karnevaalitunnelma on hiljentymässä. Yleisöä Pabellon Elolan kentällä oli peräti 2716 kappaletta ja tunnelma oli sen mukainen. Katsomo oli puolillaan jo tunti ennen pelin alkua ja kannustushuutoja kuului jo alkulämmön aikana. Ilmassa oli jopa tietynlaista Itä-Länsi -hurmosta.

– Ihmisiin tarttui ilmiselvästi espanjalainen katsomokulttuuri, Kosti naurahti.

– Heti kun tuli tänne kentälle niin aisti hyvän fiiliksen, että katsojat oli mukana. Oli kyllä mukava pelata, Jymyn ykköspalkittu Niko Korhonen komppasi.

Lehterit pullistelivat iloista pesiskansaa!

Pelin ensimmäisen jakson ajan yleisö sai nauttia varsin tasaisesta pesäpallosta: juoksut menivät Jymyn eduksi 5-4. Toisella jaksolla rumputuli alkoi jo avausvuorossa, kun Jymy siirtyi 5-0 -johtoon. Juoksutehtailut aloitti Niko Korhonen, jonka kunnari tyhjään kenttään oli miesten pesäpallohistoriassa ensimmäinen ulkomailla lyöty.

Ville-Veikko Korhonen pelasi Espanjassa uransa ensimmäisen superpesisottelun ja kiskaisi samalla superpesiuransa avausjuoksun miehekkäällä kumuralla etumiehen ylitse.
Toinen ensikertalainen oli Juuso Väisänen, joka pelasi myös mallikkaan ottelun etukentällä.

Katso ja kuuntele lisää pelaajien ja pelinjohtajien kommentteja pelistä oheisesta videosta! Lisää tunnelmia Espanjasta tiedossa.

Jymy jatkaa kautta ensi viikolla Kiteellä harjoitusottelun myötä. Lisää tietoa ottelun ajankohdasta luvassa.

Teksti ja kuvat: Antti Haapasalo