VS
Sotkamo - Seinäjoki
TÄNÄÄN klo 17:30
Hiukan pesäpallostadion

Juoksutalkoot päättyivät tappioon

Sotkamon Jymy – Seinäjoen JymyJussit 1-2 (12-1, 5-6, 3-7)

Ottelun tilastot

Moni ei olisi uskonut moiseen täyskäännökseen, mitä Hiukassa lauantai-iltana nähtiin, mutta jaksopeli mahdollistaa pesäpallossa häkellyttävätkin ”rinnalle ja ohi”-tilanteet. Jymy hävisi, mutta löi ottelussa kuitenkin kaikkiaan 20 juoksua. Ilahduttavaa juoksujen synnyssä oli kuitenkin se, että kotiutuksia merkkautettiin peräti kymmenelle pelaajalle.

– Totta kai kun jaksopeliä pelataan ja kaverilla on tollanen lyöjäjokeri, niin kaikki on mahdollista, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen totesi viitaten lyöjätilastoa johtavaan Jukka-Pekka Vainionpäähän.

Lähes koko pelin ajan vihmonut sade kiusasi myös paluun pesäpallokentille tehnyttä Jani Komulaista. Paluu onnistui Janilta varsin mukavasti: kärkilyöntejä kertyi kuusi, lyötyjä yksi ja tuotuja peräti kolme kappaletta.

Ote pysyi Jymyllä ensimmäisellä jaksolla loppuun asti, mutta toisella jaksolla yleisön huomio kiinnittyi Jymyn varotoimena tehtyihin lukuisiin vaihdoksiin. Pelaavasta kokoonpanosta puuttui ennestään Saku Hakkarainen ja Niko Korhonen, minkä päälle lyöntijärjestys rukattiin kakkosjaksolle uuteen uskoon. Antti Hartikainen käväisi ulkokentällä ja Immo Rautiainen kopparina, josta hänet lopulta takaisin polttolinjaan siirsi yhdeksikköön vaihdettu Roope Korhonen. Roope oli pelannut ulkokentällä aiemmin 22.5. Tampereella 2015 pelatussa Roadtrip-ottelussa Vimpeliä vastaan.

– Tiesin, kun nuo vaihdokset tuli, että helppoa tämä ei tule olemaan, Kuosmanen myönsi.

Helppoa se ei ollutkaan. Vainionpään mallikkaat kotiutukset toivat JymyJussit juoksun päähän, Ville Viita sai lahjaksi kunnarin tyhjään kenttään viimeisessä vuorossa ja Markus Hallasuo ratkaisi kumurillaan jakson vastustamattomasti JymyJussien eduksi. Hurmos jatkui supervuorossa, jossa nähtiin myös varsin harvinainen erikoisuus: Toni Marjamäen 2-rajaleikkuri hukkui vanhaan yleisurheilukatsomoon ja JymyJussien seitsemän juoksun supervuoro sai heti lentävän lähdön kunnarin myötä. Jymyn kolmen juoksun kiri päättyi lopulta kolmanteen paloon kakkospesälle.

Roope Korhonen nähtiin kopparihommissa reilun kahden vuoden tauon jälkeen.

Juoksutalkoista huolimatta Mikko Kuosmanen pysyi varsin tyynenä lopputuloksesta.

– Peli tässä ei huolestuta. Enemmän pitää miettiä, että miten me mennään tämä jatkosarja loppuun. Meidän aikaikkuna on puolivälierissä ja silloin pitää miesten olla sellaisessa kunnossa, että ruvetaan tappelemaan ihan oikeasti pelien voitosta.

Seuraavan kerran Jymy pelaa tiistaina vierasottelun Koskenkorvalla. Hiukassa pelataan tulevana perjantaina Kiteen Palloa vastaan.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Antti Harju, Antti Haapasalo