Komulainen teki retropelissä pesishistoriaa


Sotkamon Jymy – Seinäjoen JymyJussit 2-0 (7-3, 8-1)

Ottelun tilastot

Ensiksi alta pois historiallinen uutinen: Sotkamon Jymyn Jani Komulainen siirtyi lauantaina 16.7. ottelussa Seinäjoen JymyJusseja vastaan kautta aikain pesispörssitilaston toiselle sijalle ohi Kari Kuusiniemen. Pesispörssin kärkikolmikko näyttää nyt tältä:

1. Toni Kohonen 3097,67
2. Jani Komulainen 2708,67
3. Kari Kuusiniemi 2704

Komulainen itse meinasi jäädä tilanteessa suorastaan sanattomaksi.

– Kuusiniemi on niitä legendoja, joita itse olen käynyt katsomassa. Hyvältä tämä tuntuu, Komulainen kertoi.

Komulaisen kunnari syntyi toisella jaksolla, mutta ensimmäisellä vierasjoukkue JymyJussit oli niskan päällä puolitoista vuoroparia johtaen jaksoa jo 3-0. Mukaan mahtui Jukka-Pekka Vainionpään murskaavan kova 3-jatkelyönti, jolla juoksuja olisi voinut tulla enemmänkin, ellei pallo olisi osunut mainosaitaan.

– Siinä oli hyvä tuuri meillä, ettei Vainionpään lyönti mennyt mainosten alta pidemmälle. Siitä olisi hankala ollut nousta, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen myönsi.

Nousun Jymy kuitenkin suoritti iskemällä seuraavaan sisävuoroon neljä juoksua. Tästä ei vierasjoukkue nää toennut.

Jani Komulainen päivän retroteeman mukaisesti sonnustautuneen Joni Laurosen haastattelussa.
Jani Komulainen päivän retroteeman mukaisesti sonnustautuneen Joni Laurosen haastattelussa.
Ensimmäisellä jaksolla rankkasade meinasi latistaa tunnelmaa.
Ensimmäisellä jaksolla rankkasade meinasi latistaa tunnelmaa…
...mutta toisella jaksolla aurinko rupesi jo paistamaan. Kuvassa retroasukisan voittanut Matti Meriläinen tangomarkkina-hattuineen!
…mutta toisella jaksolla aurinko rupesi jo paistamaan. Kuvassa retroasukisan voittanut Matti Meriläinen tangomarkkina-hattuineen!
Paikalla oli myös runsaasti Sotkamon Jymyn legendapelaajia. Kuvassa vasemmalta 50-60-luvun aatelipelaajista Martti Huusko sekä Erkki Kemppainen ja oikealla Aulis Väisänen, viuhkavelho 1980- ja 1990-luvuilta.
Paikalla oli myös runsaasti Sotkamon Jymyn legendapelaajia. Kuvassa vasemmalta vuoden 1963 mestareista Martti Heikkinen sekä Erkki Kemppainen ja oikealla Aulis Väisänen, mestaripelinjohtaja 1980- ja 1990-luvuilta.
Mukana oli myös 1990-luvun mestareita, tässä kuvassa vasemmalta Juha Tanskanen, lukkarivelho Markus Meriläinen ja luottokoppari Teppo Lindsberg.
Mukana oli myös 1990-luvun mestareita, tässä kuvassa vasemmalta Juha Tanskanen, lukkarivelho Markus Meriläinen ja luottokoppari Teppo Lindsberg.
Kannustusplakaatitkin henkivät historian havinaa!
Kannustusplakaatitkin henkivät historian havinaa!

Jymyn pelit jatkuvat tiistaina ottelulla runkosarjan kolmantena majailevaa Joensuun Mailaa vastaan.

– Tiistaina Joensuu on kova mittari meille. Runkosarjasijoituksenkin kannalta erittäin tärkeä peli, Kuosmanen kertoi.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Olli Korhonen, Antti Haapasalo