Poijjat loppuotteluun!

Sotkamon Jymy – Joensuun Maila 2-0 (6-3, 7-5)

Sotkamon Jymy loppuotteluihin otteluvoitoin 3-1.

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy teki juuri sen, mistä se on niin tunnettu. Kun ottelut kovenevat ja syys saa, niin samalla pelin taso ja yksilöiden suoritustaso nousee. Tänään johtoasema hankittiin kolmannen välieräottelun tavoin heti ottelun alussa, eikä siitä luovuttu kuin hetkellisesti toisella jaksolla, jolloin Joensuun Maila kimmersi tasatilanteeseen.

Jymy ei tuosta toisen jakson tasatilanteesta säikähtänyt, siirtyi jälleen kuskin paikalle heti seuraavassa sisävuorossa. Tuo johtoasema piti loppuun saakka.

– Mun mielestä tämä sarja ratkesi siihen, että meidän kärkipelaajat nousi vastustajan kärkipelaajien yläpuolelle, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen analysoi.

Ensimmäisen jakson ja koko ottelun tähtihetkiä oli ehdottomasti Jymyn juoksuhanat avannut Jani Komulaisen 3-rajakunnari sekä Niilo Piiponniemen karkaaminen koppilyönnin tiputuksella, jolla hän toi Jymyn kuudennen juoksun. Antti Hartikainen nosti takapesien ollessa täynnä kopin kohti 2-koppari Lauri Kivistä. Samassa ilman täytti joensuulaisten ”alas”-ohje Kiviselle, jolloin Niilo pinkaisikin jo kohti kotipesää. Kun Kivinen taktisen pudotuksen jälkeen tajusi tilanteen ja alkoi virittämään heittoaan kotipesään, oli Niilo jo kulmalipun kohdalla ja toi juoksun syöksymättä!

Loppuottelupaikka tietää sitä, että Jymyn vuonna 2000 alkanut mitaliputki pysyy edelleen katkeamattomana. Finaalivastus ei ole vielä selvillä. Vastustaja tulee Vimpelin Vedon ja Kouvolan Pallonlyöjien otteluparista, jossa pelataan neljäs välieräottelu huomenna tiistaina Kouvolassa.

– Jotenkin tuntui tässä kesän aikana, että kun ollaan tässä Vimpelin kanssa kymmenen vuotta taisteltu ja pahimpia vihamiehiä ollaan, niin laitettiin hynttyyt yhteen, kun idästä ja etelästä alkoi tulla painetta. Kyllä me Vimpelin kanssa näitä pelejä pelataan, Kuosmanen täräytti.

Loppuottelusarja alkaa tulevana sunnuntaina vieraskentällä. Paikka ja aika tarkentuu toisen finalistin selviämisen myötä!

Teksti: Antti Haapasalo
Kuva: Olli Korhonen