Pudotuspelit alkavat tänään

”Katseet ja keskittyminen kääntyy kohti tuota puolivälieräsarjaa välittömästi ja tällä sekunnilla.” – Mikko Korhonen, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja

”No niin tilastovoittajat ja runkosarjan sankarit nyt pitäisi ruveta pelaamaan voittavaa pesäpalloa.” – Mikko Kuosmanen Twitterissä

”Nyt kaikki seis, Rocky 2 alkoi telkkarista” – Roope Korhonen

Huikean tasainen pesäpallokesä matkaa kohti huipennusta, kun Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät joka paikkakunnalla tänään tiistaina 18.8. klo 17.30. Sotkamo pääsee kotietunsa myötä aloittamaan pudotuspelit kotikentällä ja puolivälierävastustajaksi valikoitui sarjassa kuudenneksi sijoittunut Alajärven Ankkurit. Alajärvi on nähty Superpesiksen pudotuspeleissä viimeksi kaudella 1994, jolloin se hävisi Jymylle pronssiottelussa sijoittuen neljänneksi.

(OIKAISU! Alajärven Ankkurit selvitti tiensä pudotuspeleihin myös kaudella 1995, jolloin se putosi puolivälierävaiheessa Seinäjokea vastaan.)

Molemmat kauden keskinäiset ottelut Jymyn ja Ankkureiden kesken ovat päättyneet Jymyn voittoon, mutta pudotuspelit ovat oma maailmansa.

– Eihän niillä peleillä ole lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Miten niillä voisikaan olla? Se mitä ne antavat, on kokemus toisen joukkueen pelaamisesta, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen täräyttää.

– Tilanteet on voitettava ottelusta otteluun ja onnistuneita suorituksia on tehtävä uudelleen ja uudelleen, hän jatkaa.

Runkosarja loppui sunnuntaina ja näin tänään tiistaina alkaviin pudotuspeleihin on jäänyt valmistautumisaikaa yksi päivä.

– Pidimme palaverin vastustajasta ja tämän lisäksi kevyen lajiharjoituksen.

– Ankkurit on yllätyksellinen joukkue. He eivät ole niin orjallisesti roolitettu porukka, joten koko ajan on oltava varpaillaan.

Jymy on valmis. Oletko sinä?

Sarjassa pelataan seuraavina päivinä:

Sotkamon Jymy – Alajärven Ankkurit 18.8. klo 17.30 (Hiukan pesäpallostadion)

Alajärven Ankkurit – Sotkamon Jymy 20.8. klo 17.30 (Kitron pesäpallostadion)

Sotkamon Jymy – Alajärven Ankkurit 22.8. klo 15 (Hiukan pesäpallostadion, PELI ON HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELU, JOHON ON VAPAA PÄÄSY)

Alajärven Ankkurit – Sotkamon Jymy 23.8. klo 17 (TARVITTAESSA)

Sotkamon Jymy – Alajärven Ankkurit 25.8. klo 17.30 (TARVITTAESSA)