Sarja tasoittui Hiukassa

Sotkamon Jymy – Vimpelin Veto 0-2 (2-3, 3-6)

Otteluvoitot 1-1. Kolmella voitolla Suomen mestariksi.

Ottelun tilastot

Vimpelin Veto onnistui tasaamaan otteluvoitot loppuottelusarjassa, kun Jymy taipui Hiukassa suoraan ”varsinaisella peliajalla”. Pohjalaisjoukkue nousi molemmilla jaksoilla johtoasemaan heti ensimmäisen vuoroparin aikana ja pääsivät hallitsemaan kumpaistakin jaksoa.

– Ulkopelissä tuli muutama liukastuminen aika tärkeellä hetkellä ja kun näissä peleissä pääsee kuskin paikalle, niin on aika vahvoilla, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kertasi.

Jymylle laiha lohtu oli ensimmäisen jakson viimeisen tasoittavalla Roope Korhosen läpilyönti 2-puolelta. Hetken aikaa näytti siltä, että Roope kiertäisi kunniaa Antti Hartikainen edessään tasoittaen pelin, mutta loppujen lopuksi mainosaidan jalalla oli toiset aikeet ja tilanteessa Jymy jäi juoksuitta.

Hutunkeitto tuotti Jymylle ilonaihetta, mutta sen jälkeen mentiin Vedon komennossa.

Sisäpelin osalta Jymyn ongelmat olivat kentällemenossa ja 1-tilanteen purussa, eikä 3-tilanteita päässyt näin syntymään vaadittavalla tavalla.

– Sisäpelissä oli vähän samoja ongelmia, kuin ensimmäisessä pelissä. Onneksi tulee huominen peli nopeasti, Kuosmanen lisäsi.

Loppuottelusarja jatkuu totta tosiaan jo huomenna Vimpelin Saarikentällä. Saarikentälle on lähdössä kaksi täyttä fanibussia Kainuusta, mutta jos ilmoittautuminen jäi tällä kertaa väliin, näkee klo 16 alkavan pelin myös Sotkamossa elokuvateatteri Kino Visiolla! Näytökseen on vapaa pääsy!

Teksti: Antti Haapasalo
Kuva: Akke Virtanen