It’s pesis time! Jymy vie pesäpalloa maailmalle – kotiottelu selostetaan englanniksi vapaana lähetyksenä

Superjymy Oy:n tavoitteena on pilotoida englanninkielinen TV-lähetys ja tuoda pesäpallo laajemman kansainvälisen yleisön ulottuville. Pilotoinnin jälkeen teemme päätöksiä jatkosta. (English below).

Heinäkuun 25. päivä pelattava Sotkamon Jymy – Imatran Pallo-Veikot tullaan selostamaan Ruutuun englanniksi. Ottelu on vapaasti katsottavissa Ruutu-palvelussa sekä suorana että jälkilähetyksenä, jolloin kansainvälisillä katsojilla ympäri maailmaa on mahdollisuus kokea pesäpallo-ottelun tunnelma ja tapahtumat omalla kielellään.

Pesäpallolla on tällä hetkellä suuri suosio, ja voidaan sanoa, että laji on nosteessa niin kotimaassa kuin globaalistikin. Superpesis on saavuttanut merkittäviä onnistumisia eri sosiaalisen median kanavissa, erityisesti TikTokin ja Instagramin kautta Yhdysvalloissa. Myös Jymyllä on kunnianhimoinen kansainvälinen strategia, jonka tavoitteena on tuoda lajin ainutlaatuisuus ja jännitys uusien yleisöjen ulottuville globaalisti.

Tämän pilotoinnin avulla haluamme mitata pesäpallosisällön kiinnostavuutta kansainvälisten katsojien keskuudessa ja kerätä arvokasta palautetta toimintamme kehittämiseksi.

Yksittäisen ottelulähetyksen lisäksi Superjymyn tavoitteena on kansainvälistyä ja tarjota uudenlaista sisältöä paitsi suomalaisille Jymy-faneille, myös koko pesäpalloyhteisölle ja kaikille urheilun ystäville.

– Pesäpallo on herättänyt kuluvan kauden ja jo kevättalven aikana laajaa kansainvälistä kiinnostusta. Pilotointi on ensimmäinen askel mitata kiinnostavuutta, ja toisaalta erinomainen mahdollisuus koko pesäpalloyhteisölle rakentaa lajin ympärille uutta, kansainvälisempää seuraajakuntaa, Superjymy Oy:n markkinointipäällikkö Olli Korhonen kommentoi.

Haemme englanninkielistä selostajaa!

Oletko pesäpallon intohimoinen ystävä ja omaatko vahvan englannin kielen taidon? Haluatko olla osa ainutlaatuista ja jännittävää kokemusta, jossa avaamme pesäpallo-ottelun tapahtumat kansainvälisille seuraajille? Etsimme juuri sinua!

Sotkamon Jymy ja kansallislajimme pesäpallo tarvitsee energisen ja intohimoisen selostajan englanninkieliseen lähetykseen. Tehtäväsi on välittää pelin tapahtumat ja tunnelma kansainväliselle yleisölle. Pilotoinnin jälkeen teemme päätöksiä jatkosta, jossa juuri sinulla voi olla merkittävä rooli!

Sotkamon Jymy – Imatran Pallo-Veikot -ottelulähetys jaetaan tuttuun tapaan Ruutu-palvelun kautta niin, että kansainväliset pesäpallon seuraajat pääsevät näkemään ja kokemaan pesäpallo-ottelun ymmärrettävällä kielellä suorana ja tallenteena. Selostajan ja kommentaattorin tehtävänä on avata pesäpallon keskeiset säännöt, taktiset seikat ja oleellisimmat erot maailmalla yleisemmin tunnettuun baseballiin.

Odotamme sinulta:

  • Sujuvaa englannin kielen taitoa: osaat kuvailla tilanteita sekä pelin tapahtumia selkeästi ja innostavasti.
  • Vahvaa urheilutuntemusta: pesäpallon säännöt ja taktiikat ovat sinulle tuttuja. Saat kuitenkin tueksesi kommentaattorin, joka toimii lähetyksessä asiantuntijana.
  • Hyviä esiintymistaitoja: olet energinen ja luonteva mikrofonin edessä ja pystyt välittämään tunnelman katsojille.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus 17.7. mennessä sähköpostitse alla olevaan sähköpostiin, ja osallistu pesäpallohistorian kenties merkittävimpään pilottiprojektiin jo kuluvan kesän aikana!

Lähetä hakemus & kysy lisätietoja:

Olli Korhonen
olli@superjymy.fi
P. 040 839 6414


It’s pesis time! Jymy opens pesäpallo to international viewers – one home match will be broadcast with English commentary for free

Superjymy Ltd aims to pilot an English-language TV broadcast and bring pesäpallo to a wider international audience. After the pilot, we will make decisions about the future.

The pesäpallo match between Jymy and Pallo-Veikot on July 25th will be broadcast in English on Ruutu. The match will be freely available on the Ruutu service both live and as a replay, giving international viewers around the world the chance to experience the pesäpallo match in a language shared by the most people.

Pesäpallo is currently enjoying great popularity and can be said to be on the rise domestically and globally. Superpesis has achieved significant success on various social media channels, especially through TikTok and Instagram in the US.

Through this pilot broadcast, Superjymy wants to test the interest of international viewers in pesäpallo content, especially match broadcasts. The pilot is part of Superjymy’s long-term plan to produce new content not only for Finnish Jymy fans but for the entire pesäpallo community and other sports fans.

– Pesäpallo has sparked broad international interest during the current season and even since early spring. This pilot is the first step in measuring that interest and, on the other hand, an excellent opportunity for the entire pesäpallo community to gain new, international followers around the pesäpallo, comments Olli Korhonen, Marketing Director of Superjymy.

We are looking for an English-speaking commentator!

Are you a passionate pesäpallo (Finnish baseball) enthusiast and do you possess strong English language skills? Do you want to be part of a unique and exciting experience where we open the action of a pesäpallo match to an international audience? We are looking for you!

Sotkamon Jymy and our national sport pesäpallo needs an energetic and passionate commentator for an English-language broadcast. Your task will be to convey the events and atmosphere of the pesäpallo match to an international audience. After the pilot, we will make decisions about the future where you can play a significant and major role!

Jymy vs. Pallo-Veikot match will be shared as usual through the Ruutu (streaming service), allowing international pesäpallo followers to see and experience the game in an understandable language, both live and as a recording. The commentator and analyst will explain the key rules of pesäpallo, tactical aspects, and the most significant differences from the more widely known baseball.

We expect from you:

  • Have fluent English language skills: you can describe situations and match clearly and excitingly.
  • Have strong pesäpallo knowledge: you are familiar with the rules and tactics of pesäpallo. However, you will have the support of an analyst who will serve as an expert in the broadcast.
  • Have good presentation skills: you are energetic and natural in front of the microphone and can convey the atmosphere to the viewers.

Send a free application by 17th July via email to the address below, and perhaps you could be part of the most significant pilot projects in pesäpallo history!

Send your application & ask for more information:

Olli Korhonen
olli@superjymy.fi
P. +358 40 839 6414