Jymy hoiti jatkot Kouvolassa – loppuottelupaikka katkolla tiistaina sotkamolaisille

Kouvolan Pallonlyöjät – Sotkamon Jymy 1-2 (0-2, 10-3, 0-0, 1-3)

Ottelun tilastot

Lauantai-iltapäivän kolmas välierä Kouvolan Sumulaaksossa päättyi sotkamolaisten voitontanssiin, mutta jännitystä oli tarjolla pitkin matkaa. Jymy oli avausjaksolla vakuuttavan tyly, toinen karkasi Koplalle ulkopelin sakattua, ja jatkoilla violettioranssi oli valttia.

Huttu oli nopeasti keitetty: Aapo Komulaisen voitto oli ensiotteista alkaen selvä. Aapo ei tyytynyt tähän, vaan lukkaroi seuranneen Kouvolan aloittavan sisävuoron puuroksi syöttötyöskentelyllään, josta isännät eivät saaneet otetta. Mustapaidat joutuivat katsomaan useampaan kertaan syöttötuomarin laikan valkoista puolta. KPL vei lyönnit perälle, saldona vaatimattomasti kaksi ykköstilannetta. Kun sitten Jymyn sisävuoron ensimmäinen syöttö vedottiin – ja tuomittiin – vääräksi sai 2000-päinen kotiyleisö aihetta mylvintään. Jere Vikström ja Hannes Pekkinen kuskasivat Iivari Vihannon nopeasti kolmoselle ja täyttivät takapesät. Lyöntipaikalle Roope Korhonen, joka harhautti 2-polttaja Patrik Vartaman kolmospuolen vauhdeilla ja sivalsi Jymyn johtoon kakkossauman maalyönnillä. Jatkoajoista Aleksanteri Huotarin vaarallinen veto kakkospesään, mutta Matti Latvala poimi sen kiinni ja otti kakkosen kautta kaksi paloa. Lisää meuhkaamista kotiyleisössä syntyi, kun Veeti Kokon lyöntivuorolla ensimmäinen lautasen reunaan osunut syöttö näytettiin lautasvääräksi (syöttötuomarin mielestä pallo osui maahan ensin). Kokon viimeisellä merkkilyöntivalinta epäonnistui.

Toisessa vuorossa Kouvola teki kärjestä etutilanteen, mutta joutui jälleen toteamaan Komulaisella ja syöttötuomarilla olevan saman näkemyksen metrin korkeudesta. Elias Pitkäsen viimeisellä laiton ja Teemu Nikkasen vaihtolyönnistä palo Tommi Mäentaustasta kolmoselle. Kokoonpanoon paluun tehneen Matti Saukon vaihtolyönnistä Jymyn päivän ensimmäisellä räpylävirheellä KPL sai Vartaman jalat kolmoselle. Patrik Wahlstenin terävä yritys 2-puolelle Samuel Huotaria vastaan, tuloksena täpärä palo kotiin. Jymyn tasoittavalla KPL lahjoitti palon paikasta räpylävirheellä takatilanteen, josta Roope ja Jussi Korhonen haastoivat vuoron perään Valtteri Luomaa. Juoksu ei ollut lähellä.

Kolmannen vuoron alkuun Kouvola pelasi palon verran kakkoskeulasta. Mäentausta kokeili voimalla vaakamailalyöntiä kohti kolmostakanurkkaa, ja sivallus onnistui täydellisesti. Jussi Korhonen kurotti lyönnin kuitenkin uskomattomasti kopiksi, ja haavoitti kunnarikierrolle sännänneen Kopla-kärjen. Suoritus oli totuttuun Korhosen tyyliin eleetön, joten yleisö ei hämmästykseltään tajunnut taputtaa seisaaltaan. Isännät saivat toisen palon jälkeen kakkostilanteen, josta konkari Juha Korhonen löi tilanteen valmiiksi Wahlstenille. Kotiutusyritys nousi Vihannon hanskaan kopiksi. Kainuulaisten tasoittavan aluksi Vikström shoppaili takapalolla Iivarin etenemisen kakkoselle ja Pekkinen pomputti hänet kolmoselle. Lisää hyviä sivalluksia oli luvassa: Hanneksen seuraava oli upea pudotus millintarkasti 2-jatkeelle ja läpi. Mainosaita pysäytti keltakuulan sopivasti isäntien kannalta, joten tuloksena vain yksi juoksu. Jatkoista Kalle Kuosmasen hieno pystymailalyönti väliin tuotti ajot Roopelle. Vartama suoritti keskipussiyrityksestä hyvin ja Kokon näpykotiutuksessa oli mukana Eemeli Laine.

Jymy kuitenkin kahden juoksun etumatkalla viimeiseen vuoroon, jonka aikana mustapaidat saivat jo hieman painostusta. Kakkoskärki löi kovilla tilanteen nopeasti päälle. Wahlstenin ratkaisu oli pehmeä ja Ville Kotro poltti helposti. Juha Korhonen haki välilyöntiä, joka kuitenkin kantoi Vihannolle kopiksi. Kun myös kärjen vaihtolyönnit lensivät kopeiksi, loppuivat Koplan lyöjät kesken. Jakso erittäin hyvän ulkopelin pelanneelle Jymylle 2–0. Kolmostilanteet 8–5 ja kärkilyönnit yhden sisävuoron enemmän lyöneelle Kouvolalle 15–12.

Jymyn ulkopelillä riitti avausjaksolla aihetta juhlaan.

Toinen puolisko pelistä ei muistuttanut ensimmäistä ollenkaan. Kainuulaisten kärkikaksikko jatkoi tehokkaasti ensimmäisessä, mutta Pekkisen vaihtoyritys otti liikaa ilmaa ja tyhjensi kentän. Kakkoskärjen yritys karahti merkkivirheisiin ja koppeihin. Vuoro päättyi lopulta ennen kolmatta paloa. KPL onnistui yhdellä palolla etutilanteen teossa, mutta takatilanne syntyi hieman halvasti: Komulainen heitteli niin pitkään, että tuomarin käsi nousi. Tämän jälkeen Aapo viskasi vielä kakkoselle (suoraan ilmassa pesään), mutta koska Vartama aavisti tämän, eikä ottanut isoja kärkkyjä, näki tuomaristo heiton turhaksi ja liputti vapaataipaleen. Huomioitakoon, että lyöntivuorossa ollut Nikkanen ei ensimmäisellä jaksolla ollut kakkostilanteessa onnistunut. Takaetenijät haavoittuivat koppiin, mutta lopulta Wahlsten pääsi jälleen hakemaan kadoksissa ollutta lyötyä. Erinomainen pudotus kakkosjatkeelle, johon Vartama otti oikea-aikaisen lähdön ja ehti helposti ennen Vihannon polttoheittoa, 1–0. Samalla Laine vaihtoi kolmoselle ja Wahlsten löi hänet seuraavaksi sisään keskisaumasta. Kun pää oli avattu, peluutti Kouvolan viuhkamies Petri Tuuva lisää kakkoskeulasta. Juha Korhonen paukutti kolmossaumasta Latvalan kolmanteen juoksuun ja V. Luoman kakkospuolen kotiutuksesta Komulainen kauhoi palautusheitosta ohi neljännen pinnan. Vaikka toisessa vuorossa sotkamolaiset rakensivat yhden kolmostilanteen (V. Luoma venytti komean kopin Roopen saumasivalluksesta) eikä Kouvola saanut miestä edes kakkoselle, oli asetelma kuitenkin vahvasti isäntiä suosiva.

Kolmannessa Jymy nousi vielä hetkellisesti taisteluun: Elmeri Purmosen veto meni 2-rajasta läpi ja kimpoili sopivasti, joten kunnari oli varma. Purmonen kellotti kentän kierron peräti 12,9 sekuntiin. Vikström täytti ykkösen ja Pekkinen siirsi hänet kakkoselle. Kolmannella lyönnillä merkki päälle ja Hannes valitsi painostuksen kohteeksi Latvalan. Matti pomputti palloa ja yritti polttaa kolmoselle pyrkineen Vikströmin, mutta pesässä ei ollut ketään paikalla. Jere ehti kurvata harhaheiton perään jo muutaman vauhtiaskeleen kohti kotia, kunnes huomasi kauhukseen pallon pomppaavan mainosaidasta suoraan Valtteri Luomalle. Takaisin paluuseen ei aika riittänyt ja Jymyn orastava kiri hyytyi tähän.

Seurannut ulkovuoro oli Jymyltä kesän toiseksi huonoin (tässä kohtaa emme lähde muistelemaan sitä huonompaa). Kouvola myllytti kuusi juoksua kahdella kolmospuolen välilyönnillä, kahdella saumapuhkaisulla, yhdellä karkealla räpylävirheellä ja yhdellä kakkospuolen välilyönnillä. Turhautumisen keskellä Jymy käytti haastomahdollisuutensa, joka olisi siis ollut käytössä myös supervuorossa tai kotiutuskisassa. Ei mennyt läpi. Roope Korhonen sivalsi yhden kavennuksen neljännessä, mutta ottelu supervuoroon Kouvolan voitettua jakson 10–3. Kolmostilanteet 10–6 (eli KPL kotiutti jaksolla sadan prosentin teholla) ja kärkilyönnit 20–19.

Elmeri Purmonen löi toisella jaksolla kunniaa Kouvolan kentälle harvinaislaatuisesti kakkosrajasta.

Jymy ei eräästä aiemmasta huonosta superin aloituksesta viisastuneena harkinnut hetkeäkään vaan valitsi aloittavan sisävuoron. Hyökkäysyritys jäi valitettavasti tuhnuksi, koska ensimmäisen kerran ottelussa violettioranssit eivät saaneet tehtyä kolmostilannetta. Mutta ei hätää! Aloittavan päättyessä juoksuttomana joukkue ei vielä häviä supervuoroa, vaan Kouvolan olisi onnistuttava omassa hyökkäyksessään. Entäpä edellinen todella huono ulkovuoro? Niin, menneet menneinä. Vuoroa ei ollut sotkamolaisten muistissa olemassakaan, vaan ulkopeli oli yhtä varmaa kuin lähestyvä auringonlasku: KPL jäi ilman tilannetta ja matkattiin kotiutuslyöntikisaan.

Ensimmäisessä parissa R. Korhosen ratkaisu herätti kyllä muistijälkiä menneestä sekä jymyläisille että kotiyleisölle: pallo keskeltä takaa läpi kohti maratonporttia. Tällä kertaa tuloksena juoksu ja palo Roopesta kolmostaipaleelle. Toisessa Pekkinen painoi merkkilyönnin kakkospesän päälle, eikä Latvala saanut askeleitaan sopimaan. Pallo pysähtyi, mutta se oli laiha lohtu, kun Purmosen polttamiseen ei ollut mahdollisuuksia. Kolmannesta parista Huotari ei saanut Vihantoa ehjänä kotiin. Neljännessä Komulaisen ensimmäinen merkattu kolmospuolelle kimposi Laineen räpylästä takakentälle ja Kuosmanen tuuletti kolmatta juoksua kotipesään. Viides pari Kokko – J. Korhonen tulokseton. Jymyn kolme juoksua asetti isännät ahtaaseen rakoon.

Wahlstenin ja Latvalan yritykset kahdessa ensimmäisessä parissa päättyivät koppiin ja kotijoukkueen tilanne synkkeni. Elias Pitkäsen viimeisellä lyönnillä Komulaisen syöttöä vedottiin vääräksi, mutta pallo osui lautasen reunaan ja peli oli käytännössä ohi. Nikkanen otti lohdutusjuoksun jymyläisten vetäydyttyä rajoille ja Juha Korhonen pääsi vielä sivaltamaan. Aleksanteri Huotari poimi viimeisen ja poltti kotiin: kotiutuskilpailu Jymylle 3–1 ja tiukan kamppailun jälkeen toinen kiinnitys loppuottelupaikkaan.

Kokonaistilastoissa kolmostilanteet 15–14 ja kärkilyönnit 38–33 mustapaidoille, mutta aivan koko kuvaa toisen jakson rumpuvuorot eivät pelistä anna. Jymyn ulkopeli oli rautaista kahta vuoroa lukuun ottamatta, ja takatilannepelaaminen oli riittävää lopulliseen voittoon. Kainuulaisten parhaina palkittiin tänään sataprosenttinen (kl 6/6) Vikström, joka heitti Jymystä eniten paloja ulkopelissä (4) ja kolme juoksua tuonut Vihanto (kl 4/6). Kouvolan pokaalit pokkasivat toisella jaksolla tehokas Patrik Wahlsten (3/2, kl 4/9) ja kentän korkeimman polttolukeman (7) saalistanut Valtteri Luoma (2/0, kl 2/4).

Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!

Ottelusarja on nyt katkolla sotkamolaisille. Neljäs välierä pelataan Marjex Stadionilla tiistaina 3. syyskuuta klo 16:30. Tervetuloa kannustamaan Jymy voittoon! Hanki liput ennakkoon osoitteessa: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.

Teksti: Juuso Hyvönen
Kuvat: Olli Korhonen