Jymyfanien tarinat – ”Kerran Jymyfani, aina Jymyfani!”
Sotkamon Jymy jakaa kanavissaan kauden aikana juttusarjan, jossa keskitytään seuran pitkäaikaisimpiin ja intohimoisimpiin faneihin. Jymy on syvästi kiitollinen ja erittäin ylpeä laajasta kannattajakunnastaan.
Jarmo Lauronen
Innostus tarttuu. Parhaimmillaan se luo pohjaa suurille asioille. Jarmo Lauronen näki ja koki tämän sekä Jymyn kannattajana että seuratyön tekijänä sotkamolaisen pesäpallon eteen.
1980-luvun alkupuolella oli kulunut jo aikaa sotkamolaisen pesäpallon edellisistä menestysvuosista, mutta orastava näkymä kirkkaammasta tulevaisuudesta oli jo havaittavissa. Jymyn noustessa sarjaportaita ylemmäs muuttui myös kannatus kiihkeämmäksi ja Ykköspesiksen nousuotteluihin 1983 lähti Sotkamosta jo useampi fanibussi Riihimäelle ja Haminaan. Kotiotteluiden äänekkäästä tunnelmasta vastasi erityisesti kakkospuolen katsomossa kannustanut ydinjoukko, jotka vetivät omalla innostuksellaan Jymyn fanituksen uudelle tasolle.
Tämän faniryhmän keskeisiä hahmoja oli Jarmo Lauronen. Peleihin tultiin tuntikausia etukäteen ja kannustus alkoi heti. Mukana oli rumpuja, torvia, (kuolin)kelloja, jänisräikkiä ja megafonilla johdettuja etukäteen mietittyjä huutoja. Porukassa kun oli useita, jotka olivat niin sanotusti ”hyviä sanomaan”. Vastustajan suurin virhe oli kuunnella ja jättimäinen virhe oli yrittää sanoa takaisin.
Muita kiinteästi kannattajaporukkaan kuuluneita henkilöitä olivat Bernhard ”Pepe” Boltz, Hannu Väyrynen, Esa Torvinen, Rauno Väisänen ja Jukka Kuusisto. Muutamia mainitaksemme.
Tämän kannattajaporukan ja monien muiden läsnä ollessa Sotkamon Keskuskenttä oli paikka, jossa vierasjoukkueiden pelaajat olivat naamat valkoisena jo alkukiilassa. Meno ei hiipunut, vaikka Jymy vielä 1980-luvun puolivälin jälkeen kävi sarjaporrasta alempana. Kun uudistunut joukkue lähti lentoon voittamalla tappioitta Ykköspesiksen 1988, tuli pesiksestä Jymyjuttu ja kourallisesta innostuneimpia oli lähtenyt käyntiin ilmiö. Kotiotteluissa kakkospuolen katsomon huutosakki kasvoi kokoa, ja vierasmatkoilla Jymy-pelaajat saivat voimakasta kannustusta tutuilta ja tuntemattomilta. Pelaajat vastasivat huutoon pelaamalla hyvin. Kuuluisin esimerkki on tietenkin vuoden 1990 kolmas puolivälieräottelu Sotkamo-Siilinjärvi, jossa yleisö huusi ottelun ratkaisuhetkillä Jymylle hengen päälle.
Virallisesti järjestäytymättömän faniorganisaation järjestelyistä huolehtimisen lisäksi Jarmo Lauronen toimi myös seuratyössä. Pesäpallo ei ollut ainoa laji, mutta osansa sai sekin. Pitkin 1970-lukua pesis oli kipuillut tekijöiden puutteessa, mutta Lauronen innostui yhdessä Lauri Lindsbergin kanssa kehittämään Vuokatin Vedon junioritoimintaa. Seuranneilla vuosikymmenillä sotkamolaisen junioripesäpalloilijoiden määrä kasvoi runsaasti, kun junioripesikseen tuli lisää hartioita, eikä kaikki ollut pelkästään pääseuran tekemisen varassa. Erittäin innokkaan vetäjän ja sittemmin seuran puheenjohtajana toimineen Laurosen johdolla Veto koki kulta-aikaansa ja nykypäivän perspektiivistä jo hieman kaukaiselta tuntuvan maantieteellisen jaon (sotkamolaisiin ja vuokattilaisiin) vallitessa pieni kilpailuelementti kasvatti myös taitotasoa, koska vastapuolelle ei keskinäisiä otteluita haluttu hävitä. Kakkospuolella kuitenkin istuttiin sulassa sovussa, kun kotipelin aika koitti. Kaikin tavoin tilanteesta hyötyi tietenkin Jymyn edustusjoukkue, jonka haastajarinkiin virtasi vuosi toisensa jälkeen laadukkaan pesispolun käyneitä, kun B-ikäisissä pelaajat siirtyivät Jymyyn.
Jarmo Lauronen nukkui pois viime vuonna. Kun on innostusta ja osaamista, voi pienistä asioista kasvaa suuria. Kiitos Jarmo ja kaikki kakkospuolen innokkaat fanit.
Pauliina Järvelä
Kerran Jymyfani, aina Jymyfani. Näillä sanoilla alkoi Pauliina Järvelän haastattelu vuoden 2003 JymyJuttu-lehtisarjan ensimmäisessä painoksessa. Järvelä on asunut Sotkamossa vasta muutaman vuoden, mutta miten ihmeessä hän on saanut postikortin Jymyn joukkueelta Playa del Inglésistä vuonna 1993 joukkueen nimikirjoituksilla höystettynä. Julkaisemme nyt uudelleen tuon yli kahdenkymmenen vuoden takaisen haastattelun, ja täydennämme loppua nykyhetken valossa.
Pauliina Järvelä on syntyperäinen savolainen; hän on kotoisin Iisalmesta ja kulkeutunut muuttoauton mukana Jyväskylän ja Sievin kautta Nastolaan. Työntäyteiset arkipäivät kuluvat kieltenopettajana Lahdessa. Pauliinan pesisinnostus alkoi jo ennen kouluikää. Hänen isänsä pelasi Suomensarjassa ja pesäpallon pelaaminen siirtyi isältä tyttärelle kuin verenperintönä. ”Pelasin itse aktiivisesti parikymppiseksi asti sekä kavereiden kanssa että myös jonkun aikaa Iisalmen NMKY:ssä ihan joukkueessakin”, kertoo Pauliina. ”Mieheni Aki on kotoisin Kainuusta, Suomussalmelta. Häntäkin on pesiskärpänen puraissut kunnolla. Innostuksellani on voinut olla jonkin verran vaikutusta”, hän jatkaa ja vinkkaa ilkikurisesti silmää.
80-luvulla Pauliina kävi perheensä kanssa katsomassa pesisotteluita Siilinjärvellä ja joitakin kertoja myös Sotkamossa. Varsinainen Jymy-fanius alkoi vasta lukioiässä. ”Minusta oli mahtavaa, että Korpi-Kainuusta tuli menestyvä pesäpallojoukkue. Sotkamon hurmoshenkinen yleisö antaa vielä tänäkin päivänä peliin oman viehätyksensä. Pidän erityisesti siitä, että Jymystä on tullut koko Kainuun oma joukkue. Kyynel tulee savolaisellekin väkisellä silmään, kun kaunis Nälkämaan laulu kajahtaa tuhansien ihmisten kajauttamana ilmoille mestaruuden kunniaksi”, kertoo Pauliina.
Pauliinaa viehättää Jymyn toiminnassa myös se, kuinka omasta kylästä saadaan aina vain uusia, osaavia pelaajia. ”Jymyn juniorityö on todella vankalla pohjalla. Ja se, jos mikä, on positiivista. Nuoret saadaan houkuteltua hyvän harrastuksen pariin. Opettajana iloitsen tietysti siitä, että monet kollegat ovat pärjänneet pesäpalloilijoina Suomen huipulla”.
Nastolasta on pitkä matka Sotkamoon, mutta maantieteellinen etäisyys ei aitoa Jymyfania estä seuraamasta suosikkijoukkueensa pelejä ja muita kuulumisia. Pauliina kertoo lukevansa lehdistä ja netistä aktiivisesti Jymy-uutiset ja katsovansa kaikki televisioitavat ottelut, mikäli ei itse Sotkamon pesäpallostadionin lehtereille pääse. ”Menemme luonnollisesti seuraamaan Jymyn ottelut Helsinkiin ja Hyvinkäälle. Ilo on nyt suuri, kun vajaan 100 kilometrin säteellä on kolme superpesisseuraa. Se tarkoittaa useampia Jymy-otteluita. On itsestäänselvyys, että käymme kaikissa näissä Jymyn vieraspeleissä. Työmme takia emme ole viime vuosina pystyneet lähtemään Kainuuseen kovinkaan usein loma-aikojen ulkopuolella. Kiteellä kävimme katsomassa loppuottelut”, kertoo Pauliina.
Miksi nastolalainen kieltenopettaja sitten kesäloma toisensa jälkeen pakkaa koko perheensä autoon ja suuntaa kulkupelinsä kohti Kainuuta ja Sotkamoa? ”Sotkamossa on todellakin panostettu yleisön palvelemiseen. Katsomo on erinomainen ja pelin näkee joka puolelta hyvin. Videotaulu on aivan huippujuttu. Lisäksi katsomossa kiertelevät myyjät ovat plussaa – itsellä ei tarvitse lähteä kesken pelin hakemaan syömistä”, listaa Pauliina ja jatkaa: ”Itse pelissä meitä viehättää sen arvaamattomuus – nopeus – ja se, että koskaan ei voi olla mistään varma. Läpilyönti voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Pesäpallo on myös haastava älypeli, jossa ei taklailla eikä vahingoiteta vastustajaa fyysisesti.” Pienen tivaamisen jälkeen Pauliina suostuu sanomaan yhden miinusmerkkisen asian Sotkamosta: ”Lippujen hinnat ovat vähän korkeammat moniin muihin superpesispaikkakuntiin verrattuna”.
Henkilökohtaisia tuttavuuksiakin on vuosien varrella innokkaalle Jymyfanille syntynyt: ”Jymyläisistä tunnen Okkosen Eeron, johon tutustuin opiskeluaikoina. Minulla on vieläkin tapana käydä otteluiden jälkeen tervehtimässä Eeroa – ja puolin ja toisin lähetellään joulukortit! Suuri aarteeni on Eeron Playa del Inglesistä vuonna 1993 lähettämä kortti, jossa on koko joukkueen nimikirjoitukset. Se on minulla vieläkin seinällä. Olen myös vaihtanut muutaman sanan monivuotisen idolini Kari Hakkaraisen kanssa. Oli mukavaa, kun hän palasi kentille vuonna 2001. Kari on miellyttävä ja monitaitoinen pelaaja, jolla oli ja on varmasti edelleen hurja heittokäsi.”
Pesäpallo ei ole Lahdessa kovinkaan tunnettua ja siksi Pauliina on tehnyt omalta osaltaan parhaansa ainakin Jymyn näkyvyyden hyväksi. ”Olen ostanut aikojen saatossa parikin Jymyn fani-t-paitaa. Kouluun puen paidan päälleni aina, kun Jymy on pärjännyt loppuotteluissa. Kohdallani pätee vanha kulunut sanonta: kerran Jymy-fani aina Jymy-fani”, naurahtaa Pauliina.
Vettä ehti virrata niin Sapsojärvessä kuin Lahden Vesijärvessä, kun Järvelä pakkasi miehensä kanssa muuttokuorman Sotkamoon toukokuussa 2021. Miten tärkeässä roolissa juuri Jymy oli?
– Todella tärkeässä roolissa. Muistan, kun me lähdettiin syksyllä 1990 voittoisan finaalin jälkeen ajelemaan kotiin Jyväskylään, niin sanoin miehelleni: ”täällä voisin asua.” Kun kuulin, että täällä olisi aukeamassa minulle sopiva työpaikka, niin mieheni välitön kommentti oli, että ”nyt lähdetään”, Pauliina kertoo.
Kun työpaikkahaastattelu koitti, oli Pauliina ripustanut Jymyn pelipaidan taustalle seinälle, olihan pesäpallo ollut Pauliinan ykkösjuttu lapsesta saakka. Sen luonnollisesti myös haastattelijatkin noteerasivat.
– Oli uskomatonta, että me molemmat saatiin täältä töitä ja ollaan siten päästy seuraamaan kaikki suosikkijoukkueeni ottelut kävelumatkan päästä kausikortilla. Totta kai ajastus siitä, että saisin opettaa tulevia pesis- ja hiihtohuippuja oli sanoin kuvaamaton.
Isosta muutoksesta huolimatta elämän peruspilarit pysyivät hyvin ennallaan: nykyisellään hän opettaa Sotkamon lukion oppilaille kielitaitoa. Monet nykyisistä Jymyn edustusjoukkueen pelaajistakin ovat ehtineet istua Pauliinan tunneilla, ja lienee selvää, että tuleviakin siellä istuu nyt tai tulevaisuudessa. Pauliina on viihtynyt Sotkamossa erinomaisesti. Viihtymistä tietysti edesauttaa se, että hänen suosikkijoukkue pelaa kotiottelunsa kivenheiton päässä nykyisestä kodistaan.
– Tämä on unelma-asuinkuntani, sillä täällä monet asiat ovat niin hyvin. Lahdessa hukkui massaan, mutta täällä olemme saaneet parissa vuodessa enemmän tuttavia ja ystäviä kuin Lahdessa 25 vuodessa. Yhteisöllisyys on käsinkosketeltavaa. Luonto on iso ilo, samoin ihmiset ja tietenkin urheiluhullulle liikuntamahdollisuudet ja rakkaimman lajin seuraaminen läheltä.
Fanittamisen lisäksi Pauliina on myös viime keväänä perustetun Violettioranssit ry:n sihteeri ja perustajajäsen.
– Pienellä panoksella saa tuntea olevansa tärkeä osa tätä yhteisöä, jossa haluan tehdä parhaani. Mikä onkaan sen parempaa, kuin urheilusta saadut tunteet – niin ilot kuin surutkin. Niillä elää monta päivää!
Maailma muuttuu, mutta viimeiset vuodet ovat olleet Pauskalle varsin jymyhenkisiä. Kun Pauskalta kysytään, miten Jymy on näkynyt nykyisessä arjessa, niin vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä.
– Aikojen saatossa sitä vain ihaili huippujen suorituksia kaukaa. Minulla oli tapana ostaa karkkipussi ja antaa se joukkueen kapteenille jokaisella Jymyn Etelän pelireissulla. Okkosen Eeroon tutustuin, kun kuljimme samoilla junilla Jyväskylään ja siitä pikkuhiljaa olen tutustunut moneen pelaajaan. Roope Korhonen teki uskomattoman hienoa työtä välittäessään meille asunnon, jonka ostimme
jo ennen kuin saimme työpaikat. Aapo Komulainen oli meillä muuttomiehenä Sotkamon päässä. Nykyään somen tultua on helppo laittaa Instagramin kautta tsemppausviestiä ja ilahdun joka kerta, kun joku pelaajista vastaa. Heikkisen Jarmon lähettämä pipo on ollut joka talvi käytössä, Jani Komulaisen kanssa olemme laitelleet viestejä vuosikausia ja Kuosmasen Mikko on ollut upea tuki tässä fanitouhussa. Monet entiset pelaajat tuntevat ja tervehtivät, mikä saa sydämen läikähtämään, sillä tunnen olevani osa isoa Jymy-perhettä ja yhteisöä. Nyt on enemmän vuorovaikutusta ja toki se, että Aleksanteri Huotari, Aapo ja Iivari Vihanto olivat aikoinaan ryhmänohjattaviani ja nyt olen pesisluokasta vastaava, on ollut todella kivaa. Olen saanut osallistua moniin ylioppilasjuhliin ja kaikille olen sanonut, että jos ruotsi jostain syystä takkuaa jatko-opinnoissa, niin saa ottaa yhteyttä, Pauska luettelee naurahtaen.
Alkuperäisen haastattelun JymyJuttu-lehteen on kirjoittanut Miina Heikkinen.
Keijo Kähkönen
Liki neljänkymmenen vuoden ajan Sotkamon Jymyä seurannut ja kannustanut, kovaääninen Keijo Kähkönen on vakiokasvo Jymyn kotiotteluissa. Varsin tutuksi hän on tullut myös ponnekkaasta äänestään ja huudoistaan, jotka ovat usein aiheuttaneet hersyvän naurun Hiukan lehtereillä kanssakatsojien keskuudessa. Jymyn seuraaminen alkoi 80-luvun loppupuolella viimeisenä vuotena miesten Ykköspesiksessä. Kähkönen oli samoihin aikoihin myös suorittamassa varusmiespalvelusta.
– Omanikäiset tutut pojat pelasivat ja olivat vastikään nousseet edustusjoukkueen rinkiin. Se oli varmaan suurin sysäys siihen, että otteluihin alun perin menin. Siitä se sitten alkoi ja liki neljänkymmenen vuoden aikana välistä on jäänyt ainoastaan kymmenkunta kotiottelua, Kähkönen vakuuttaa.
Sotkamon keskustassa asuva Kähkönen käy seuraamassa myös Jymyn harjoituksia pelipäivinä tai joskus muulloinkin. Aina, kun siviilipuolen menot antavat myöten. Jymyfanin mukaan siitä saa jo eräänlaisen näppituntuman joukkueen iskukyvystä.
– Tykkään käydä katsomassa treenejä ja eritoten pelipäivän aamutreenejä, jolloin saa jo hyvän kuvan siitä, mikä on joukkueen illan iskukyky. Ne kuuluvat pelipäivän traditioihin.
Jymy näyttelee Kähkösen elämässä suurta roolia. Nykypäivänä vieraspelit tulevat kotisohvalle ja talvella voi seurata hallipelejä. Ympärivuotisuus on tehnyt Jymyn seuraamisesta elämäntavan.
– Jos Jymyn merkitystä pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, niin se olisi valtava. Se on aina ollut minun ja vaimoni Sarin yhteinen juttu. Peleissä ollaan kuljettu ja nykyään tietysti jännitetään vieraspelejä kotisohvalta käsin.
– Sen lisäksi, että seuraan Jymyn pelejä, niin paljon tulee seurattua myös niitä, jotka ovat joskus Jymyä edustaneet ja siten jättäneet jäljet itseeni, Kähkönen jatkaa ja nimeää nykypelaajista ja -pelinjohtajista muun muassa Jussi Haapakosken, Juho Keinäsen ja Jani Komulaisen.
Kun pesiskärpänen oli 80-luvun loppupuolella puraissut parikymppistä Kähköstä, niin Jymyn menestysputken alku vei lopullisesti mennessään.
– Kiivaat väännöt herätti niin ikään poltteen. Ei ollut somea, mutta paikallisradiot lietsoivat kannattajat kulkemaan vieraspeleihin. Ensimmäisenä tulee mieleen väännöt Siilinjärven kanssa ja tietysti itseoikeutetusti tuliset taistot Lipon kanssa. Erityisen hyvin muistan, kun Siilinjärven tulisieluinen sieppari Simo Snellman heilui riehakkaasti etukentällä, mutta onneksi sekin sarja lopulta voitettiin, Kähkönen muistelee.
Parhaimpina muistoina fanitaipaleelta Kähkönen kaivaa monille muillekin faneille tutut vieraspelireissut faniporukalla. Erityisesti finaaliottelut, mutta korostaa ennen muuta ystävyyssuhteita, joita on pesäpallon ja Jymyn kautta saanut rakennettua. Kuitenkin yksi hauskimmista muistoista liittyy Kähkösen 50-vuotispäiviin.
– Roope Korhonen ja Jani Komulainen tuli kuokkimaan minun 50-vuotisjuhliin. Se oli hauska ja mieleenpainuva hetki näin Jymyfanille. Tässä yhteydessä on kuitenkin nostettava esiin se viiden mestaruuden putki, siinä oli jotain upeaa.
– Kaikista tärkein asia on kuitenkin ollut se, miten paljon olen saanut ystäviä, tuttuja, myös naamatuttuja pesäpallon kautta, joita on hauska aina kentänlaidalla morjestaa, Kähkönen painottaa.
Kuten alussa jo jutussa mainittiin. Kähkönen kuuluu siihen katsojakuntaan, joka aina silloin tällöin ja sopivalla hetkellä avaa suunsa ottelutapahtumissa.
– Olin katsomassa Jymyn sarja-avausta Tampereella kesällä 2023, niin Mansen pelinjohtajaksi kevättalvella tullut Komulaisen Jani jopa velvoitti minut huutamaan katsomosta myös hänelle, ja niinhän minä tein. Pelissä huudellaan, mutta pelin jälkeen paiskataan kättä, näin se menee, Kähkönen korostaa.
Sotkamossa pesäpallo ja Jymy täyttää monen muunkin kesäisen kalenterin. Siinä mielessä Kähkönen on myös erittäin kiitollinen Jymystä.
– Onhan Jymy eliksiiri koko tälle kylälle. Ei täällä muuten olisi kesällä oikein mitään erikoista. Nyt on kuitenkin uudet puitteet, jotka tarjoavat myös muulle ohjelmalle mahdollisuuden.
Voit lukea aiemmat jutut ja haastattelut Jymyfaneista alla olevien linkkien takaa.
Lue Mauno Sirviön, Risto Savolaisen ja Sirkka Mämmin fanitarinat täältä!
Lue Teuvo Haverisen, Tenho Heikkisen ja Erik Seppälän fanitarinat täältä!
