Kotareissa juoksun verran etevämpi Kopla vei voiton

Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät 1-2 (1-2, 4-1, 1-2)

Ottelun tilastot

Jymy koki toisen peräkkäisen tappion ylemmässä jatkosarjassa, kun Kouvolan Pallonlyöjät haki kaksi pistettä Sotkamosta kotiutuslyöntikilpailun päätteeksi.

Tiivistahtisen jatkosarjan toisella ottelukierroksella Jymy sai vieraita Kymenlaaksosta. Hyvävireinen Kouvolan Pallonlyöjät saapui Jymyn vieraaksi Marjex Stadionille syksyltä tuoksahtavaan perjantai-iltaan. Ennusteista huolimatta ukkoskuuroilta vältyttiin, mutta itse ottelu vietiin läpi vuoroin auringossa, sateessa ja pilvien hämärtämässä loppukesän illassa. Ottelun avausjakso pelattiin lämpimässä, ja pääosin aurinkoisessa säässä. Jaksotauon aikana ja toisella jaksolla perjantai-illan pesäpallonäytös sai myös virkistävän kasteen.

Sotkamolaiset lähtivät otteluun varsin pienillä muutoksilla: pieniä vaivoja parannellut Juuso Lattu puki päällensä jokerinutun ja Samuel Huotari oli huilivuorossa. Superpesiksen kaksi parasta hutunkeittäjää ottivat mittaa alkukiilassa. Kokeneempi hutunkeittäjä oli tällä kertaa etevämpi ja Kopla-kapteeni Matti Latvala vei vieraat ulkopeliin johtaen nyt hutunkeittotilastoa Aapo Komulaista vastaan 21-19.

Isännät aloittivat sisältä. Avausvuoro oli samankaltainen kuin keskiviikon ottelu Joensuussa: Jere Vikström saatiin onnistuneen vaihdon ja harhaheiton saattelemana kolmospesälle, jonka jälkeen Jymy ei saanut painetilannetta päälle ja lyöntikierros valui häntäpäähän ennen kuin Roope Korhosen 0-3-tilanteessa pudottama vaakamailanäpäys kolmosrajaan tuotti tulosta. Jymy 1-0 johtoon. Ville Kotro yritti vielä saatella Roopea ykköseltä kotiin saakka viimeisenä lyöjänä, mutta ensimmäinen yritys jäi linjaan ja palo kakkoselta. Kopla puolestaan sai painetilanteen päälle yhdellä palolla, kun Teemu Nikkanen onnistui etutilanteessa täyttämään pesät Patrik Wahlstenille. Wahlsten pommitti merkkaamattoman kakkosrajaan, joka sirvahti jatkeelle juoksun arvoisesti. Viimeinenkin merkattiin, mutta lyönti jäi laittomaksi ja Juha Korhosen merkkiveto jäi Kotron hanskaan.

Jymyn toinen vuoro alkoi kahdella ykköspalolla kärjestä. Iiro Haimi pyöritti pelin kakkoskärkeen, mutta Iivari Vihanto ja Kalle Kuosmanen haavoittuivat ja lopulta Latun koppi epäonnistui ja kotijoukkueen illan kehnoin sisävuoro päättyi kolmeen ykköspaloon. Pallonlyöjät rakensivat palottoman ajotilanteen Wahlstenille kakkoskeulasta. Hannes Pekkinen oli kuitenkin räpylöineen Wahsltenin keskisaumavedon tiellä. Matti Latvala löi viimeisellä laittoman ja J. Korhosen matala kumura jäi tälläkin kertaa Kotron hanskaan ja kumuramerkillä kolmoselta metrejä ahnehtinut Eemeli Laine oli irti kolmoselta. Jymyn kolmas sisävuoro ei ollut juuri edeltävää parempi, tällä kertaa vieraat tekivät kaikki kolme paloa kakkospesälle. Myös KPL pelasi tasoittavalla lyhyen sisävuoron. Elmeri Purmonen hoiti etutilanteissa takalukijana palot kakkoselle ja kolmoselle. Wahlsten sai tasoittavan ainoan kotiutuspaikan, mutta Kotron ilmiömäinen syöksyköppi ja polttoheitto viuhuvasta saumavedosta piti kuitenkin tilanteen tiukasti lukemissa 1-1.

Viimeisessä vuorossa Jymy sai kauan kaivatun palottoman ajolähdön kakkoskeulan toimesta. Patrik Vartama poltti R. Korhosen keskisaumavedosta ja Elias Pitkänen sai irroitettua Veeti Kokon lyöntivuorolla Kuosmasen taktisella väärällä. Kokon kopinnosto leijaili kolmosjatkeelta laittomaksi ja Kopla pääsi hakemaan jakson voittojuoksua lopettavalta. KPL sai Vartaman kolmoselle, kun Jymy joutui tyytymään ainoastaan takapaloon Aapo Kinnusen pomppulyönnistä. Violettioranssit pakottivat tilanteen päälle pudottamalla kopit kenttään ja näin Wahsltenilla oli mahdollisuus johdattaa vieraat jaksovoittoon kahden palon tilanteessa. Wahlsten löi pompun yli Tahko2-kuvion tappimiehen, eikä Jymyn linja saanut suoritusta kotipesään. Niukkajuoksuinen jakso vieraille 2-1 ja 3-tilanteet selkeämmin 6-3.

Avausjakso oli vähäjuoksuinen. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa ulkopeliä.

Violettioranssi kotijoukkue sai lentävän lähdön toiselle jaksolle: nollavuoro ulkona ja lopettavalla kaksi juoksua taululle. Kärkeen tullut Vihanto avasi pelin, mutta paloi kakkoselle. Aleksanteri Huotari saatteli Jere Vikströmin ja Pekkisen takapesille, ja upotti vielä kumuran kakkosjatkeelle väliin ja Vikström toi Jymyn johtoon. Seuranneesta etutilanteesta Lattu puhkaisi merkistä kakkosrajan ja juoksutti Pekkisen kotiin aina kakkoselta saakka, 2-0. Tilanne kuitenkin kuihtui kasaan, kun numeroksi viisi tulleella Purmosella hyökättiin: kahvanäpäys etukentälle ei riittänyt Huotarille ja hetken kuluttua tilanteessa takavaihdon nukkunut Lattu paloi kolmospesälle. Wahslten kavensi tilanteen yhteen juoksuun, kun pallo poltti Jymyn linjassa ensimmäisen jakson voittojuoksun kaltaisella pompulla. Tämän jälkeen Jymy kuitenkin teki nopeasti puuttuvat palot ja vuoronvaihto. Lopettavalla sade kävi kiivaimmaksi. KPL teki kaksi paloa alle ja Haimi joutui käyttämään Roope Korhosen 3-tilanteen rakentelussa. Kokko tinttasi merkkivedon viimeisellä keskisaumaan, mutta kovakätinen Vartama oli paikalla ja päätti vuoron kolmanteen paloon.

Kolmannen vuoron aloittavalla KPL pelasi näennäisesti kakkoskeulasta, mutta palot säästettiin ykköskärkeen. Tommi Mäentausta saateltiin kolmoselle, mutta Jymy sai Kinnusesta takapalon. Juha Korhonen täytti takapesät ja haavoittui ykköselle. Wahlsten pääsi jälleen kerran yrittämään, mutta Pekkinen poltti kakkossaumasta. Viimeisellä Komulainen syötti matalan, jonka kaari vetosi, mutta Nikkanen oli jo irronnut kolmoselta. Jymy pelasi lopettavalla kakkoskärjestä ja sai kahdella palolla 0-3-tilanteen Kokolle. Kokon kova ja merkkaamaton niitti kolmosrajaan painui Hiukan uimarannalle: Purmonen toi juoksun kävellen ja Kokko pinkoi kunniaa. Kunnari oli Kokolle uran kolmas Jymyssä ja Superpesiksessä. Jymy pyöritteli kahdella palolla uuden lyöntikierroksen vielä loppuun ilman lisäjuoksuja, vaikka Kotro olikin saatella Jussi Korhosen ykköseltä aina kotipesään saakka. Viimeinen lyönti kuitenkin leijaili laittomaksi. Koplan kiri jäi piippuun, ja isännät veivät nimiinsä toisen jakson.

KPL valitsi kotiutuslyöntikilpailuun aloittavan ulkovuoron, joka osoittautui tällä kertaa oikeaksi valinnaksi. Jymy sai aloittavalla yhden juoksun, kun Komulainen kotiutti Kuosmasen taidokkaalla varsilyönnillä. Neljä muuta paria epäonnistuivat. Kouvolalaisten lopettava alkoi kahdella epäonnistumisella. Pitkänen kuitenkin onnistui, kun lyönti sirvahti muuten erinomaisesti ulkona pelanneen Kotron räpylästä. Neljännen parin Jymy taas torjui, kun Huotari teki kovan suorituksen Nikkasen lähettämästä painepallosta. Viimeisessä parissa lyönyt Juha Korhonen ratkaisi ottelun kymenlaaksolaisille. Painepallo viimeisellä kohti kolmospesää ja tällä kertaa pallo sirvahtaa Vikströmin räpylästä aina kolmoskoppari Jussi Korhoselle saakka. Pallonlyöjät vei kaksi pistettä ja ottelun kolmostilanteet lopulta niukasti 11-10.

Veeti Kokko pääsi huudattamaan Hiukkaa toisella jaksolla.

Illan haasteena kotijoukkueella oli ykköstilanteen purkaminen, josta kunnia tietysti myös vieraiden ulkopelille. Jymyn parhaana palkittiin viisi paloa ja erinomaisia ulkopelisuorituksia ulkona tehnyt Ville Kotro. Kakkospalkittu oli yleisöä toisella jaksolla kunnarillaan riemastuttanut Veeti Kokko. Vieraiden ykkönen oli sataprosenttista sisäpeliä ja hyvää lukkaripeliä esittänyt Elias Pitkänen ja kakkospalkittu jälleen kerran erinomaisesti 0-tilannetta purkanut (7/7 kl) Tommi Mäentausta.

Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!

Jatkosarja jatkuu Jymyn osalta sunnuntaina vierasottelulla Vimpelissä ja tiistaina kotiottelulla Kempeleen Kiriä vastaan. Ottelu alkaa klo 18. Hanki liput ennakkoon Jymyn kotiotteluihin osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen