Menestyksen työmyyrät – Immo ja Kosti Rautiainen
Identtiset kaksoset Immo ja Kosti Rautiainen kampesivat itsensä huippupesäpalloilijoiden joukkoon raa’alla työllä sekä joukkueen edun ykköseksi nostamalla.
– Nyt oot vieny kaks kertaa ekalla lyönnillä lennolla, meinaatko vielä kolmannenkin kerran?
Pelataan B-poikien ottelua vuosituhannen alussa Sotkamossa. Kotijoukkueen lukkari Antti Hartikaisen kommentti pääsee yllättämään vierasjoukkue Tohmajärven Pompun lyömässä olleen nuoren pelurin Immo Rautiaisen. ”Kuulinko oikein? Tarkkailiko vastustajan lukkari tosissaan tarkoin lyöntiratkaisujani?”
– Siellä C- B- ja A-junioreissa pelatessa oli jo sellanen fiilis Jymystä, että ne joissain asioissa onnistuu olemaan edellä. Se kokemus oli koukuttava niiden matsien jälkeen, Immo muistelee.
– Vaikka Kiteen Pallon pelejä käytiin Tohmajärveltä katsomassa ja Kiteetä kannatettiin, niin joku jännä houkutteleva vivahde siinä tuli aikanaan Sotkamon Jymyyn ja siihen, miten siellä tehdään ne asiat ja pärjätään. Mikä se Jymy on ja pääseekö sinne, Kosti komppaa.
Eikä Sotkamosta muutoinkaan huonoja muistoja ollut. Tenavaleirillä 1998 oli aikanaan paistanut joka päivä aurinko ja ruuan jälkeen sai aina jäätelöä. Sotkamosta oli jäänyt mukavia mielikuvia.
– Aito Maito oli vielä hengissä, pehmisautomaatista sai hakea jäätelöä ja sitten mentiin uimaan Hiukkaan. Sotkamon Jymyn ja Vuokatin Vedon kovat jätkät Lukkarin Janne ja Jylhän Martti tekivät leiriottelun aikaan vesi-ilmapalloja Hiukan puolella. Sitä mietittiin, että kyllä ne jätkät vaan pystyy, Kosti virnistää.
Vajaa kymmenen vuotta tuosta hetkestä eteenpäin veljekset pelasivat yhdessä Jymyn paidassa Superpesistä. Mutta tuohon hetkeen päästäkseen oli ensin treenattava. Paljon.
Bambit liukkaalla jäällä
Immo ja Kosti saapuivat syksyllä 2003 Sotkamoon, vuosi sen jälkeen kun isoveli Aleksi oli niin ikään muuttanut Kainuuseen urheilulukioon opiskelemaan. Immon ja Kostin ei voida sanoneen heti pompanneen poikkeuksellisina luonnonlahjakkuuksina oppilasmassasta esille ja veljekset olivat itsekin kovin vaatimattomia omista pelitaidoistaan.
– Muistan kun nähtiin Juha Tanskasen kanssa Vuokattihallin kahviossa joskus lukion ekoina vuosina ja Juha kysyi sitä, että mille tasolle menisin pelaamaan. Sitä oli itse sitten vaan, että Suomensarja voisi olla ensi vuonna itelle vielä ihan hyvä ja maksimissaan Ykköspesikseen, että se olis jo tosi kova, Immo kertoo.
Molemmat muistelevat, ettei pääasiallisena tavoitteena ollutkaan mikään henkilökohtainen meriitti tai pääsarjaan murtautuminen pakolla. Sotkamoon tultiin oppimaan pesistä ja opiskelemaan.
– Ei mulla sillon vielä ollut ihan sataprosenttista kuvaa, että musta tulisi pääsarjapelaaja. Oli ne niin kaukasia silloin siitä omasta fiiliksestä, kun pääsarjapelaajien lyönnit, heitot ja suoritukset tuntui niin valtavan hyviltä, Immo jatkaa.
Pitkänhuiskeat Pohjois-Karjalan lukiolaispojat muistaa myös Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian pitkäaikainen pesäpallovalmentaja, myöhemmin molempien pelinjohtajana toiminut Mikko Kuosmanen. Nuorukaisten talentti piili Kuosmasen mukaan tietyssä paikassa.
– Immo ja Kosti olivat vähän niin kuin bambeja liukkaalla jäällä. Pitkillä pojilla ylävartalo vei välillä yhteen suuntaan ja alavartalo toiseen. Mutta kun lahjakkuudesta puhutaan, niin he olivat lahjakkaita harjoittelemaan. He ovat nostaneet itsensä työllä huippupelureiksi, Kuosmanen korostaa.
Se mikä kaksosia kantoi, oli halu voittaa. Jos kivi oli käännettävissä joukkueen edun varmistamiseksi, oli varmaa, että vähintään kaksin kerroin niitä sitten käännettiin.
Harjoitusleirejä E-ikäisenä
Lukioon Rautiaiset saapuivat taskussaan syksyllä 2003 Tohmajärven Pompun paidassa voitettu B-poikien mestaruus. Seuraavana vuonna mukaan tarttui pronssia. Vaikka omista pelitaidoista ajateltiin vaatimattomasti, oli menestystä päästy maistamaan.
– Kun me treenattiin, niin ei mietitty, että ollaan joku päivä jotakin, vaan että sinä kuluvana vuonna pärjätään. Voitosta aina pelattiin, Immo selventää.
– Haluttiin voittaa leiriottelut, haluttiin pärjätä kaikessa mahdollisimman hyvin, Kosti täydentää.
Jo juniori-ikäisinä Tohmajärvellä pojat alkoivat suorastaan fanaattisesti metsästämään menestystä. Valmistautuminen vietiin jopa niin pitkälle, että kotipihalla pidettiin pitkäkestoiset harjoitusleirit jo E-ikäisenä ennen varsinaista pesäpalloleirin alkamista. Pääsarjapelaajiksi itsekin kasvaneet isoveli Aleksi ja pikkusisko Heta olivat mukana suorittamassa viimeisteleviä harjoituksia.
– Näpyjä oli lyötävä ruutuun tietty määrä tiettyihin kellonaikoihin. Totutettiin itsemme herämään aikaisin, Kosti naurahtaa.
– Me jostain saatiin käsiimme aikaisempien vuosien leirilehtiä. Sieltä löysimme pelien aikatauluja ja niitä käytiin läpi. Rutiini oli se, että kolmesti päivässä hiottiin tiettyjä lyöntejä ja haaveiltiin samalla, että nyt kyllä tullaan pärjäämään leirillä, kuvailee Immo systemaattista harjoittelua.
Aleksi Rautiainen muistaa myös elävästi kolmikon sekä myöhemmin Hetan kasvessa nelikon pelit ja harjoitteet kotitalon pihamaalla. Kun suunnilleen samanikäinen poikakolmikko löytyi omasta pihapiiristä, ei naapureita tarvittukaan mukaan pelien järjestymiseksi.
– Pihalla oli aitta. Se meni aluksi niin, että jos aitan yli sai lyötyä, niin sai lisälyöntejä ja näin pääsi melko pitkänkin putken lyömään. Seuraavina kesinä, kun pallo alkoi viuhua enemmän aitan yli ja ainokainen pallo oli jatkuvasti kateissa, niin sitten siitä alettiinkin jo antamaan rangaistuksia, Aleksi hörähtää.
– Kieltämättä se halu pärjätä juuri joukkueena ajoi myös yksilöinä eteenpäin. Arvostan Immossa ja Kostissa paljon sitä, että he ovat pistäneet kaiken peliin urheilijana. He ovat varmasti aika lailla maksimipotentiaalinsa saavuttaneet pesäpalloilijoina ja pärjänneet sitä kautta joukkueena, Kiteen Pallossa ja Joensuun Mailassa uraa tehnyt Aleksi tuumaa.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Sama työnteko menestyksen eteen jatkui aikuisenakin, eivätkä ponnistelut jääneet palkinnotta. Molemmille Suomen mestaruuksia on kertynyt seitsemän kappaletta ja hopeisia mitaleja neljä. Pronssimitaleissa Kosti nokittaa kahdella mitalillaan Immon ainokaisen. Itä-Länteen Immo on valittu kolmesti ja Kosti kahdesti.
Joukkuepelaajat viimeisen päälle
Monivuotinen joukkuetoveri Mikko Korhonen ei ylisanoja säästele kuvaillessaan veljesten työmoraalia, hengenluontitaitoja ja joukkueen eteen puurtamista.
– Kun sanon, että he ovat joukkuepelaajia viimeisen päälle, ei se tule varmasti kellekään yllätyksenä. Immo ja Kosti kantoivat vastuun pelikentällä ja sen ulkopuolella. He näkivät paljon vaivaa siihen, miten joukkue pelaisi paremmin, treenaisi paremmin ja miten ilmapiiri olisi parempi.
– Joskus rooli oli pienempi, joskus se oli suurempi. Se ei näkynyt heidän olemuksessaan tippaakaan. Tästä voi moni nuori ottaa oppia. He antoivat aina täyden energian peliin, Korhonen kertoo.
Kokonaisvaltaisena urheilijana oman suorituskykynsä maksimointiin Rautiaiset kiinnittivät paljon huomiota ravinnon ja harjoittelun osalta. Kellon kaikki tunnit vuorokaudessa käytettiin tarkoin hyväksi.
– Äijäköörissähän se harjoittelutyyli välillä herätti naureskelua ja hilpeyttä, mutta he olivat lopulta aikaansa edellä ja suunnannäyttäjiä ainakin Jymyssä, Korhonen myöntää.
Ei ura aivan ongelmitta ole edennyt. Rautiaiset ovat kärsineet viime vuosina loukkaantumisista, joista kenties pahimmat esimerkit ovat molempien kärsimät polvivammat. Molempien ristisiteet ovat polvesta kertaalleen katkenneet (Kostilla syyskuussa 2014 ja Immolla maaliskuussa 2017) ja kun luonteelle ominaisesti molemmat haluavat antaa satasella panoksensa joukkueelle, on se loukkaantumisten myötä käynyt hankalaksi. Nyt molemmat jättävät 30-vuotiaina peliuransa tauolle määrittelemättömäksi ajaksi.
– Edelliset kymmenen vuotta olen elänyt paljon pesäpallon ehdoilla ja nyt tuntuu luontevalta antaa enemmän tilaa muillekin asioille. Rikkinäisyyden kehällä taiteilu on vaativaa ja pelaaminen sillä tasolla, millä haluaisi, tuntuu samalla tavalla jatkamalla vaikealta, Kosti pohtii.
Kiviä menestyksen eteen on käännetty silti koko ajan, vaikeinakin hetkinä.
– Huima esimerkki on se, kun Kosti Rautiainen syksyllä 2014 polveaan kuntouttaessaan päätti, ettei nauti pisaraakaan alkoholia, ennen kuin ura loppuu. Se oli uhraus joukkuetta ja menestystä kohtaan, ja kertoo heidän ajatusmallistaan, Korhonen paljastaa.
– Kuinka moni olisi valmis tekemään samoin?
Tilastot ja saavutukset
Immo Rautiainen
(s. 1.5.1987)
7 Suomen mestaruutta, 4 hopeaa, 1 pronssi
3 Itä-Länsi -ottelua
Ottelut: 282
Lyödyt: 12+174
Tuodut: 131
Kärkilyönnit: 656
Kosti Rautiainen
(s. 1.5.1987)
7 Suomen mestaruutta, 4 hopeaa, 2 pronssia
2 Itä-Länsi -ottelua
Ottelut: 319
Lyödyt: 11+227
Tuodut: 71
Kärkilyönnit: 612
