Rutiinivoitto Hiukassa – Aleksanteri ja Roope löivät kunniaa
Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat 2-0 (2-1, 9-2)
Niukkajuoksuisen avausjakson jälkeen Jymy rallatteli toisella jaksolla kolmen pisteen kotivoittoon. Aleksanteri Huotarin ja Roope Korhosen kunniajuoksujen myötä vieraat eivät enää pysyneet isäntien matkassa. Hiukassa sotkamolaisten seitsemättä peräkkäistä voitto oli todistamassa lähes 2100 katsojaa.
Kuuden ottelun voittoputkessa paahtava sotkamolaisnippu sai vieraita Pattijoelta. Pattijokiset saapuivat Hiukkaan Antti Kiiskisen johdattamana. Kalle Kuosmanen teki paluun kokoonpanoon ja myös poikien Superpesistä maanantaina pelannut Samuel Huotari sai ansaitun huilivuoron. Muutoin Jymyn kokoonpano pysyi samana kuin aiemmilla kierroksilla. Aapo Komulainen hoiti hutunkeiton, joka oli kokonaismäärissä mitaten kauden 17:s. Samalla Jymy-kapteeni nousi jakamaan tilaston piikkipaikkaa Pallonlyöjien kapteeni Matti Latvalan kanssa.
Violettioranssit olivat kamppailleet viime kierrosten aikana heikkojen avausjaksojen kanssa, mutta tänään oli eri ääni kellossa. Kiiskinen sai vietyä kärkimies Konsta Launosen kakkoselle, mutta seuraava laakaveto jäi koppina etukentän hanskaan ja Launonen oli irti kakkoselta. Ensimmäinen palo. Ville Kotro oli erinomaisesti mukana Tuukka Sarkkisen pompussa ja sai poltettua Antti Karjaluodon kolmospesälle. Topi Stillin viimeisellä nostettu koppi tippui laittomaksi ja näin Jymy sai katkaistua pattijokisten ensimmäisen rynnistyksen kolmospesän kynnykselle. Jymyn rynnistyskään ei saanut vielä tuulta alleen ykköskärjen osalta, vaan palon tultua alle Iiro Haimi säästi kaksi paloa kakkoskeulaan. Kakkoskärki täytti takapesät, ja vaikka Komulainen sortui onnistuneen vaihdon jälkeen kopinnostopaloon, niin sai isännät kuitenkin yhden yrityksen Roope Korhoselle. Lyöjätilaston kärkinimi kumautti kumuran kakkoskopparin eteen ja Iivari Vihanto syöksyi juoksun. Vaihtoyritys jäi etumiehen hanskaan ja edessä oli vuoronvaihto.
Toisessa vuorossa pelinjohtaja Perttu Westersund vei pelin ykköskärkeen. Kärkikolmikko rakensi palottoman ajotilanteen Sarkkiselle, mutta Komulainen irroitti Launosen taktisella väärällä. Seuraava Sarkkisen kolmosrajasivallus jäi kuitenkin pesävahdin hanskaan ja toinen palo taululle. Uudesta etutilanteesta Martti Viitasalo täytti takapesät, mutta seuraava vapaa keskisaumaan jäi kuitenkin kopiksi linjaan ja Karjaluoto paloi kotiin. Jymyn seuraava vuorokaan ei vielä tarjonnut rumputulta: Jere Vikströmin viimeinen leijaili kolmosjatkeelta laittomaksi ja tilanteen purettua Kuosmasen pystymaila jäi puolestaan 1-tilanteen sumpussa pelanneelle Kiiskiselle. Jokerikolmikko rakensi kuitenkin vielä tilanteen ja Veeti Kokko sai yrittää, mutta kumura osui keskimailaan.
Kolmannen aloittava oli pattijokisten jakson huonoin ja nopein. tehokkaiden ulkopelisuoritusten ja nopeiden palojen jälkeen Jymy lähti hakemaan lisäjuoksuja. Aleksanteri Huotarin kumura kakkosjatkeelle laittoi Hurriganesin pauhaamaan. Isännät hakivat vielä toisen yrityksen kakkoskeulasta, mutta yritys kuihtui Kokon kakkosjatkekumuraan: Vihanto irtosi kolmoselta, mutta Vili Still pääsi pallon alle ja sai lyönnin kopiksi. Neljännen aloittavalla Komulaisen linkku osui kohdilleen, kun Sarkkisen viimeisellä oli lenttomerkki silmässä. Tuloksena huti ja kaksi paloa. Viitasalo kavensi tilannetta määrämittaisella varrella, mutta numerolla viisi pelannut Mikael Mäkelä ei onnistunut enää tasoittamaan tilannetta, vaan Elmeri Purmosen räpylä kolmosrajassa piti huolen, etti lisäjuoksuja vieraille tullut. Rallattelua ei ensimmäinen jakso sisäpelillisesti ollut, sillä kolmostilanteet kirjattiin sotkamolaisille 4-2, mutta aiemmilta kierroksilta poiketen Jymy sai jaksovoiton, myös ensimmäiseltä jaksolta.
Toinen jakso alkoi varsin mallikkaasti: Purmonen ja Vikström täyttivät etupesät ja Pekkisen lyöntivuorolla keltamustat heittelivät harhaan niin, että kärkikaksikko sai vapaalipun takapesille. Pekkisen ensimmäisellä lyönnillä hyökättiin kakkospussista ja Purmonen tykitti kolmoselta kotiin juoksun arvoisesti. Tämän jälkeen Vikström irtosi kolmoselta Pekkisen orastavasti välilyönniltä näyttäneen sivalluksen jälkeen. Tuloksena kuitenkin haavat kotipesään. Tämän jälkeen sisäpeli ei enää pyörähtänyt kuitenkaan tuloksellisesti, vaikka yritys oli kova. Jos oli Pattijoen kolmas sisävuoro ensimmäisellä jaksolla lyhyt, niin sitä oli myös ensimmäisen aloittava toisella jaksolla. Suurin syy tähän oli Jymyn terhakka ulkopeli, joka pääsi kiinni vieraiden vaihtolyöntipeliin.
Toisessa Jymy sai rakenneltua yhden palon takatilanteen Huotarille kärjestä. Voimakaskierteinen kumura kolmosjatkeelle oli kentässä ja kenttä rullasi: Huotari kiersi kunnarin Purmosen ja Vikströmin tuodessa. Kunnarin lyönyt Huotari sai tuoda hetken kuluttua tuplajuoksun, kun R. Korhonen upotti kumuran (jälleen kerran) kakkosjatkeelle. Jymy sai rakenneltua vielä yhden ajotilanteen perästä kärkimies Purmoselle, jonka toinen merkattiin. Lyönti kuitenkin epäonnistui ja Jymy päätti tehdä harvinaislaatuisesti teknisen palon ajotilanteessa. Viiden juoksun karkumatkalle karanneet sotkamolaiset eivät kyllä antaneet ulkopelissä vieraille saumaa päästä kiinni peliin. Kaksi paloa ykköspesälle ja viimeinen kakkospesälle.
Kolmannen aloittavalla Jymy ratkaisi jakson ja ottelun lopullisesti. Yhden palon ajotilanne Roope Korhoselle: kaksi kertaa kohdisteltiin ja viimeiselle PattU päätti kääntää säilytyskuvion Roopelle. Tämä oli jakson kannalta kohtalokas virhe, kun Pappa Korhonen tirpaisi pallon kakkosluukkuun. Pallo aidan alta aina entisen Shellin tontille Sotkamon satamaan ja pajatso tyhjäksi. Jymy käytti vuoron loppuun parit palot, mutta ei enää lisännyt johtoaan. Lopettavalla Juuso Keski-Koukkari kavensi tilanteen 9-1:een puhkaisemalla kolmossauman palottoman ajotilanteen päätteeksi. Pekkinen suolasi Viitasalon yrityksestä ja viimeinen kantoi takalaittomaksi. Kaksi ristiä taululle, ja kolmas syntyi kun kokoonpanoon palannut Kuosmanen pääsi nautiskelemaan Kiiskisen pompusta palon kakkoselta.
Viimeisessä vuorossa Jymy tavoitteli jaksolle kaksinumeroisia lukemia, jotta 2076-päinen kotiyleisö pääsisi hurraamaan Den glider inin tahtiin. Tätä ei nähty, vaikka lähellä se olikin: Kuosmanen löi kolmosluukusta läpi, mutta pallo pysähtyi mainosaitoihin niin, että kolmoselle ennätti vain edellä juossut ja ohitusta odotellut Vihanto. R. Korhonen pääsi yrittämään vielä kerran, mutta viimeinen jäi polttolinjaan ja palo kotipesään. Viimeisen lopettavalla vieraat saivat yhden palon ajotilanteen Keski-Koukkarille, joka kotiutti yhden käden vempauksella kakkosrajaan Kiiskisen kotiin. Viimeinenkin merkattiin, mutta Pekkinen suoritti keskipompusta. Viitasalo yritti vielä kerran niitata pallon kakkosrajasta maisemiin, mutta ottelun päättävä kolmas palo syntyi varmuudella Sarkkisen palaessa kotitaipaleelle. Sotkamolaiset veivät ottelun 3-tilanteet 15-10.
Pattijokisten kakkospalkittu oli kärkimies Launonen, joka purki 0-tilannetta 67% sisäpelitehoilla. Ykkönen oli lukkari Topi Still, joka jäi sisällä pieneen rooliin, mutta oli totutun vahva lautasen äärellä. Jymyn parhaana palkittiin toisen jakson sisäpelitulituksen aloittanut Aleksanteri Huotari. Allu löi ottelussa kunnarin, kolme tavallista ja toi myös kolme juoksua 100-prosenttisen sisäpeli-illan päätteeksi. Kakkospalkittu oli toisen jakson avausjuoksun lyönyt Pekkinen, joka napsi ulkopelissä neljä juoksua. Illan paras polttaja oli Vikström, joka poltti keltamustia pesäväleillä kuuden palon edestä.
Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!
Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto iskevät yhteen toistamiseen viikon sisään, kun perjantaina Hiukassa nähdään kesän odotetuin kotimatsi. Perjantain kotiottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18. Hanki liput ennakkoon Jymyn kotiotteluihin osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.
Teksti: Olli Korhonen
Kuvat: Jussi Korhonen