Sotkamolaiset taistelivat kaksi pistettä Sumulaaksosta!

Kouvolan Pallonlyöjät – Sotkamon Jymy 1-2 (1-0, 1-3, 0-1)

Ottelun tilastot

Hyvin nukutun yön jälkeen Jymy matkasi Lahdesta Kouvolaan tuplareissun toiseen otatukseen. Isännät olivat juoksun verran parempia avausjaksolla, mutta vieraat saivat pelin hyppysiin yksittäisten, voittavien suoritusten jälkeen toisella jaksolla!

Varotoimenpiteenä kokoonpanon ulkopuolelle eilen jäänyt Jussi Korhonen sai peliluvat kuntoon keskiviikolle. Tämä tarkoitti sitä, että ilmoitetusta kokoonpanosta poiketen violettioranssien kokoonpano muuttui hieman. Kopparimies tuli numerolle yhdeksän ja Veeti Kokko hyppäsi takaisin jokerinuttuun. Kouvolassa satoi lähes koko päivän ennen ottelua, mutta kun joukkueet juoksivat kiilaan, niin aurinko oli valaissut KSS Energia Areenan ja 2000-päinen kotiyleisö sai jännittää kärkikamppailua erinomaisessa kelissä.

Aapo Komulaisen kanssa viimevuotiseen tapaan parhaan hutunkeittäjän tittelistä tapellut Matti Latvala vei tällä kertaa kaksikon kohtaamisen, ja Jymy sai kaivaa mailat aloittavaa sisävuoroa varten. Aloittavalla sisävuorolla ei syntynyt tulosta, vaan Kopla sai vieraiden ykköstilanteen kiinni ensiksi Jere Vikströmin lyöntivuorolla ja hetkeä myöhemmin kakkoskeulan pelissä palojen arvoisesti ahtaalla olivat Juuso Lattu sekä Samuel Huotari. KPL puolestaan tahkosi täysi mittaisen sisävuoron, mutta päätti sen lopulta kahdella palolla, kun ensimmäiset tilanteet tukehtuivat koppilyönteihin. Toisessa vuorossa Jymy sai Roope Korhoselle yhden palon ajon: Elmeri Purmonen totteli toisella merkkiä, mutta lyönti leijaili kopiksi Teemu Nikkaselle. Viimeinen lyönti etutilanteeseen jäi polttolinjaan ja koplalaiset saivat napattua palot sekä kolmoselta että Roopesta ykköseltä. Avausjaksolla vieraita paremmin tilannetta rakentaneet kouvolalaiset saivat rakenneltua palottoman ajotilanteen Patrik Wahlstenille, jonka merkattu ja hetkeä myöhemmin myös vaihtoyritys kantoi kopiksi ja kenttä tyhjeni. Kakkoskärjen yrityksistä kainuulaiset saivat kuitenkin palot takapesiltä vaihtotilanteissa.

Kolmannen aloittavalla KPL oli jälleen vahva ja pääsi rokottamaan vieraiden ykköstilanteen purkamista kahdella palolla. Isännät onnistuivat täyttävällä, kun Wahlsten onnistui lopulta pamauttamaan pallon ensimmäisellä väliin keskelle taakse. Jatkoajosta ei kuitenkaan syntynyt enää mitään maininnan arvoista. Kokko sai rakenneltua Jymylle yhden palon takatilanteen: Hannes Pekkinen saatiin kolmoselle ja Aleksanteri Huotari kakkoselle. R. Korhonen sai paikan iskeä vieraat tasoihin. Ensimmäinen oli merkattu, mutta se jäi linjaan. Roope sai kuitenkin saateltua vielä Huotarin kolmoselle, mutta viimeinen veto jäi Tahko2-kuvion tappimiehelle käsiin ja jakso päättyi kymenlaaksolaisten voittoon 1-0. Kopla vei kolmostilanteet 7-3.

Jere Vikström palasi tutulle paikalleen polttolinjaan.

Toisella jaksolla kentällä nähtiin rohkeampi ja aloitteellisempi sotkamolaisjoukkue. Ulkovuoro sai erinomaisen alun, kun sekä Ville Kotro että Huotarin veljeksistä nuorempi saivat tehtyä palot ykköselle Koplan kärkikaksikosta. Kopla kuitenkin punnersi ja pinnisti ajotilanteen kakkoskeulasta ja Wahlsten pääsi siirtämään näpäyksellä keltamustat johtoon Eemeli Laineen juostessa. Jymyn kakkoskeula rakensi yhden palon tilanteen Iivari Vihannon, Latun ja Samuel Huotarin voimin. Tällä kertaa oli Kokon vuoro astua ajotilanteeseen. Toisella otettiin, mutta palo kotipesään ja viimeisellä lyönti kantoi kopiksi haavoittaen loput etenijät.

Toisen aloittavalla KPL rakensi jälleen palottomasti ajotilanteen Nikkaselle. Komulainen onnistui kuitenkin erinomaisesti lukkarina taktisilla väärillään: ensimmäiseen linkkuun Nikkanen sai osuman laittomaksi, mutta toiseen ei enää ennättänyt ja Patrik Vartama paloi kärpäsenä. Nikkanen rakensi tilanteen Wahlstenille, mutta lyöjämörssärin viimeinen kantoi kopiksi ja kentät tyhjeni. Jymy sai palot taululle ja pääsi hakemaan illan avausjuoksua. Sellainen nähtiinkin, kun edellisen vuoron tapaan vihannon johtamana Jymy sai palottoman ajolähdön. Kokko aloitti jälleen, mutta tiukka palo keskinäpistä kotiin. Koplan Oulu-kuvion tappi tuli pelaamaan lähelle ja takalukija täytti keskustaan: Jymyllä ei kuitenkaan ollut aikeissa 1-3-tilanteen vienti, vaan merkki oli päällä kolmosella olleella Latulle. Kokko pommitti sepposen selällään olleeseen kakkossaumaan ja tasoitti tilanteen.

Kolmannessa Jymy käänsi jakson itselleen. Ensiksi ulkopeli sai kiinni isäntien vaihtotilannepelaamisen ja iski lopettavalla kaksi juoksua. Vikström sai Purmosen kakkoselle, mutta haavoittui itse. Lattu meni täyttämään, mutta tälläsi pallon kakkosluukusta kohti anniskelukatsomoa. Kauheaan vauhtiin itsensä repinyt Purmonen ei jäänyt kolmosella ihmettelemään, vaikka pallo pysähtyikin vesilammikkoon, vaan painoi täyttä häkää kotipesään. Selkeä juoksu kotipesään. Jymy rakensi uuden tilanteen kakkoskärjestä ja Roope Korhonen tuli jo 1-3-tilanteeseen: kumura taakse väliin ja Vihanto syöksyi vieraat kahden juoksun karkumatkalle. Jymy pyöritteli vielä lyöntikierroksen, muttei saanut lisättyä enää johtoa, vaikka Kokko meinasikin kierrättää Komulaisen ykköseltä kotia saakka.

Tyylilleen uskollisena Jymy joutui puolustamaan neljännessä vuorossa palotonta ajoa, mutta Komulaisen nykäys irroitti Vartaman kolmoselta. Matti Latvalan kääntöyritys kolmospussiin jäi tapin hanskaan ja lopulta, kun kouvolalaiset vielä kimmersivät tilanteen, niin Wahlsten oli kopilla irti kakkoselta merkkivirheen seurauksena ja jakso päättyi puolestaan Jymyn juhliin. Kahden jakson jälkeen ottelun 3-tilanteet olivat isännille 14-9.

Elmeri Purmonen eteni tuttuun tapaan röyhkeästi.

KPL valitsi aloittavan ulkovuoron, mikä kelpasi violettioransseille. Ensimmäisessä parissa Roope kumautti kumuraa taakse, mutta kaarella oltiin liian herkässä ja näin Vikströmistä haavat kotipesään. Pekkinen puolestaan upotti pallon kakkosjatkeelle ja Purmonen syöksyi Jymyn johtoon. Kolme seuraavaa paria päättyivät paloihin tai haavoihin. Jymy lähti puolustamaan yhden juoksun johtoaan ulkopeliin. Komulaisen johtama ulkopeli torjui neljä ensimmäistä paria ja viimeisessä parissa kaikki Kouvolan juoksut illan aikana lyönyt Wahslten sai mahdollisuuden tasoittaa tilanteen. Toisella pallo kakkossauman kohdalta väliin ja Jasperi Luoma irtosi, mutta takakentällä lyöntiä olikin vastassa jälleen kerran Itä-Länsien Tähtien kisassa yli 160 km/h palloa heittänyt Vihanto, joka päätti ottelun kolmen metrin paloon ja Jymy pääsi juhlimaan tuplareissun toista voittoa.

Tuplareissu tuotti kaksi arvokasta voittoa kärkijoukkueista ja neljä tuiki tärkeää sarjapistettä. Jymyn parhaana palkittiin toisella jaksolla KPL:n sisäpelin solmuun saanut Aapo Komulainen ja kakkospalkinnon nappasi erinomaisesti kentälle edennyt, kenties illan hienoimman ulkopelisuorituksen tehnyt ja yhden tuonut Elmeri Purmonen. Koplan kakkonen oli yhden tuonut Eemeli Laine ja ykkönen sadalla prosentilla ykköstilannetta purkanut Matti Saukko (4/4 KL).

Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!

Jymyn vierasputki jatkuu vielä sunnuntaina Kempeleessä. Tiistaina sotkamolaisten vieraaksi Hiukkaan puolestaan saapuu Joensuun Maila. Hanki liput ennakkoon Jymyn kotiotteluihin osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen