Vihannon kausi oli paras tähänastisista – ”Anna luvat, anna luvat!”
Takavuosina laji-ihmisiä ilahdutti vuoden lopussa ilmestynyt lehti ”Pesäpalloväen joulu”, jossa oli mukana vuoden pesäpalloilijan haastattelu. Toteutimme perinteiden kunniaksi haastattelun vuoden 2024 parhaan pesäpalloilijan Iivari Vihannon kanssa.
Neljännen pääsarjakautensa viime kesänä pelannut 21-vuotias Iivari Vihanto valittiin kaikkien aikojen nuorimpana miespelaajana vuoden pesäpalloilijaksi kauden päätteeksi. Sisäpelitilastoissa hänellä oli runkosarjan kuudenneksi paras ja pudotuspelien kolmanneksi paras (välieriin selvinneistä joukkueista) kärkilyöntiprosentti, pudotuspeleissä etenijätilaston jaettu ykkössija ja kärkilyöntitilaston kakkossija. Sisäpeliansioita näkyvämmin sarjan kovimman heittokäden omaava koppari loisti takakentällä. Ilman tilastoja on vaikea tehdä vertailuja ja arviointia pelaajien välillä, mutta mitä kentällä nähtiin, oli kristallinkirkasta kaikille: Vihanto ja hänen koppariparinsa Jussi Korhonen muodostivat yhden historian heittovoimaisimmista takakentistä ja kauden aikana molemmilla puolilla takakenttää pelannut Iivari pääsi viskaamaan useita häkellyttäviä polttoheittoja. Hän on Jymyn seurahistorian 11. pelaaja, joka sai valinnan vuoden pelaajaksi.
Kysymys: Mitä vuoden pesäpalloilija on itse mieltä kaudesta kokonaisuutena?
Iivarin vastaus: Kausi lähti henkilökohtaisesti hyvin hankalasti käyntiin. Ensimmäiset kaksi peliä olivat tosi vaikeita ja alkukaudesta oli hieman fyysisiä huolia, enkä pystynyt pelaamaan sataprosenttisella tasolla. Niiden jälkeen, ja ne mukaan lukien, oli ihan nappikausi itsellä. Paras kausi mitä on ollut.
Mitä tarkoitat sillä, että pelit olivat vaikeita?
En onnistunut pelisuorituksissa ja oli tunne, että en ollut edes lähellä onnistua. Tuloksellisesti ja henkisesti hankalaa. Minulla oli pieni – ei loukkaantuminen, mutta vaiva – en ollut sataprosenttisessa kunnossa ja en päässyt kunnolla pelimoodiin, se oli sellaista hakevaa.
Mutta kaudesta jopa mieleenpainuvin hetki oli heti tuon ensimmäisen pelin (Haminaa vastaan Helsingissä) jälkeen. Kärkilyönnit sisäpelissä olivat 1/8, ja se ainoa onnistuminen tuli vastustajan räikeällä ulkopelivirheellä. Olin siinä aika allapäin pelin jälkeen, jolloin (kakkospelinjohtaja) Antti Hartikainen tuli siihen viereen ja sanoi, ettei sillä ole mitään väliä, jos pelaa yhden pelin huonosti. Hän kertoi pelanneensa monesti sarja-avauksen tosi huonosti ja silti kokonaisuutena kesä oli mennyt hyvin. Se jäi mieleen, ja sillä sai käsiteltyä sen pelin. Henkisestikin sain siitä oppia: saattoi tulla heikompia yksittäisiä pelejä, mutta niihin ei jäänyt vellomaan, kun hoksasi sen, että niillä ei ole vaikutusta kokonaisuuteen.
Olitte runkosarjassa kolmansia. Millainen tuntuma sinulla oli joukkueen iskukyvystä lähdettäessä pudotuspeleihin?
Ennen pudotuspelejä, itselläni on aina… koen, että se on sellaista tervettä pelkoa. On niin täysillä pelissä mukana kuin voi olla, mutta en koe, että mikään on itsestään selvää.
Oli myös vähän semmoinen… tuli se Joensuu taas puolivälierissä vastaan ja kieltämättä vuoden 2022 kauhukuvat tulivat mieleen ennen sitä sarjaa. Mutta sitten, mikä oli hassua, kun me hävittiin se eka peli, silti tuli semmoinen olo, ettei muuten enää hävitä yhtään peliä tuolle Joensuulle ja meillä on hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle tässä hommassa. Hävityn pelin jälkeen oli siten paljon luottavaisempi mieli tulevasta kuin ennen sitä hävittyä peliä.
Pudotuspeleissä Jymyn kokoonpano oli vakiintunut, sinä pelasit numerolla 1 ja paransit jatkuvasti menoasi. Miten kova itseluottamus sinulla oli?
Itseluottamushuippu oli viimeisessä välierässä ja toisessa finaalissa. Pelasimme kotona Hiukassa ja tiesin, että olemme taatusti hyviä ja pystyn pelaamaan kovilla prosenteilla. Sitten tiesin, että Tampereella kenttä on erilainen ja prosentit tulevat olemaan huonommat kuin välierissä Kouvolassa tai Hiukassa. Itseluottamus ei siten pudonnut, vaikka sisäpeliprosentit olivat huonommat – ja eiväthän ne erityisen huonot olleet sielläkään. Tästä tuli mieleeni: kesällä Hiukassa oli peli, jossa pelasin kakkoskeulassa. Ykköskeula oli jossain vuorossa mennyt ja tehnyt kaksi paloa. Yritin siihen nollaan kentälle ja löin kahdesti pomppua, mutta ne eivät onnistuneet. Muistan, että katsoin (pelinjohtaja Iiro Haimia) silmiin ja sanoin: ”anna luvat, anna luvat”. Sain luvat yrittää ja sitten onnistuin siinä viimeisellä. Vasta jälkeenpäin hoksasin, että silloin kun kesällä peli kulki, niin oli se itseluottamus kyllä korkealla.
Miten koit ulkopelaamisesi koko kautta ajatellen?
Alkukankeuden jälkeen lähti menemään tosi hyvin. Otin yhden stepin myös ulkopelissä. Edellisellä kaudella (2023) aloin pelaamaan kopparina aggressiivisemmin. Olin enemmän hököllä hakemassa koppeja ja röyhkeästi paikkoja päästä heittämään paloja. Mutta siinä tuli kääntöpuolena tehtyä muutamia räikeitä virheitä ja päästin läpilyöntejä. Tälle vuodelle sain parannettua, että pidin aggressiivisen tyylin, mutta osasin malttaa oikeissa kohdissa ja oikealla tavalla. Läpilyöntejä ei tällä kaudella montaa mennyt ja pelirohkeusvirheet vähenivät.
Loppukaudesta Jussille tulleen vaivan takia vaihdoitte heittävän kopparin paikkoja. Se ei varmaan ollut mikään ongelma?
Kieltämättä se tuntui yllättävän hassulta mennä kolmospuolelle. Siltä puolelta kenttä näytti alkuun ihan erilaiselta (vaikka olen siellä junioreissa pelannut), mutta sain Jussilta siinä apuja ja hyvin se sitten meni.
Kauden loputtua osasitko odottaa, että sinut valitaan vuoden pesäpalloilijaksi?
En. En osannut odottaa. Moni joukkuekaverini oli paljon varmempi valinnasta kuin minä, mutta en itse osannut aavistaa.
Sinulla on kovin mitattu heittotulos nimissäsi (161,5 km/h). Pallo tulee silloin kotipesään alle kolmessa sekunnissa, kun se lähtee kädestäsi takakentältä. Kolmoselta kotiin nopeimmat ajat ovat viiden sekunnin luokkaa. Voiko kukaan ehtiä sinua vastaan, jos ei lähde merkistä?
Se riippuu hyvin paljon lyönnistä. Jos pääsen täysin suoraan vastaan täydellisesti tekemään suorituksen, todennäköisesti pystyn polttamaan – kaikista nopeimmat saattaisivat… tai ei, ei kukaan ehdi, jos lähtee lyönnistä. Kellotimme näitä ja kenelläkään ei juoksuaika riitä. Mutta jos se tulee pidemmälle se kupperilyönti, ja siihen ei pääse vastaan, sitten tulee etenijälle monta kymmenystä lisää aikaa. Se on hyvin paljon lyönnistä kiinni. Jos se on kopparin näkökulmasta täydellinen lyönti, silloin pitää olla lähtenyt ennen osumaa. Sitten jos lyönti tulee vähän sivulle ja pidemmälle, silloin etenijä pystyy melkein lähtemään pesästä.
Sisäpelin näkökulmasta ajateltuna: mikäli palloa lyödään väliin, lähtökohtaisesti siitä pitää saada juoksu. Lentomerkillä tietysti juoksu on selvä, mutta vapaalla etenijän pitäisi ajoittaa lähtönsä niin, että tulee juoksu, olipa kopparina kuka tahansa. Muutenhan on turha lyödä vapaita välilyöntejä. Lisäksi pitäisi saada takavaihto jne. Kuinka paljon ajatustyötä teette takakentällä Jussin kanssa ennen syöttöä ja tilanteen alkua estääksenne juoksun tai takavaihdon?
Joitain tilanteita käydään ennakkoon pelin alla läpi, ne ovat yksittäisiä, hyvin tärkeiden pelejä ja tärkeiden tilanteiden paikkoja. Enimmäkseen tapahtumat hoidetaan selkärangasta, opitulla kokemuksella. Eli sen tuntee itse kopparina: kuulet huudon, että ”lähti” ja tiedät kuka sieltä etenee, ja pystyt suhteuttamaan sen lyöntiin. Jos tulee hankala lyönti ja huippuetenijä kolmosella lähtee hyvin, tiedät heti, että hei, nyt en pääse heittämään ja nyt ei kannata antaa takavaihtoa. Silloin jos koen, että on paikka polttaa kotiin, silloin yritän sitä.
Ja pyrimme huutamaan myös parille apuja. Hankaluutta lisää se, että huutoa ei meinaa kuulla. Suorituksen joutuu tekemään omalla intuitiolla. Nyt vuosien saatossa myös vähemmän tarvitaan jatkuvaa ohjeistusta. Pleijareissa suu käy enemmän, kun on lyöjäspesifejä juttuja, joita käydään läpi.
Koetko olevasi pelaajana sellainen, että annat mieluusti ohjeita ja neuvoja joukkuekavereille vai oletko ennemmin kuuntelijana?
Heh.. henkilökohtaisesti mieluummin olisin ihan hiljaa. Junnuvuosilla toki sai tottua siihen, kun koppariparit vaihtuivat, että annoimme paljon neuvoja toisillemme. Koitan sanoa, jos on jotain sanottavaa. Ekoina superin vuosina ei uskaltanut sanoa mitään muille, kun tuntui että ne tietävät paremmin kuin minä. Nyt on jo uskaltanut sanoa jotain.
Mitkä koet olevan vahvuuksiasi pesäpalloilijana?
Selkein ja suurin vahvuus ovat fyysiset ominaisuudet. Kovan heiton ja lyönnin ja juoksunopeuden lisäksi myös se, että olen ulottuva, eli pitkä. Kopparin osalta ei ehkä niin puhuta siitä, että miten tärkeää on olla ulottuva. Jos mietitään 2000-luvulla pelanneita koppareita, ensimmäisenä mieleen tulevat ovat yli 180-senttisiä. Jos lukkarin on hyvä olla lyhyt, kopparin on hyvä olla pitkä. Huippukoppareista aika lailla kaikki ovat päälle 180-senttisiä. Haluaisin sanoa myös vahvuudeksi älyllisen puolen. Osaan lukea peliä.
Entä kehityskohteet? Vaikka nyt olet jo huipulla, peliuraa voisi laskennallisesti olla paljonkin jäljellä.
Sisäpelissä ovat suurimmat kehityskohteet. Lajitaidollisia, jos simppelisti ja suoraan sanottuna: näpyjen lyömisessä ja etenemistaidoissa, pesiltä lähdöissä on parannettavaa. Lyöntitoistoissa ei ole sitä perusvarmuutta, mitä kokeneemmilla pelaajilla on. Kentällemenopompussa koen, että varmuustaso on riittävä, mutta vaikkapa vaihtotilannepompussa on kehitettävää ja sisäpelitaidoissa kokonaisuutena petrattavaa.
Milloin aloitit pesäpallon?
Muistaakseni 6-vuotiaana. Naapurissa silloin asunut Mikko Huotari vinkkasi isälleni, että Iivarin kannattaisi lähteä pesisleirille ja pyysi isääni lähtemään myös joukkueen toimintaan. Isäni huomautti tähän: ”tiedäthän Mikko, etten minä ymmärrä pesiksestä hölkäsen pöläystä.” Mikko vastasi: ”siksi minä haluan sinut mukaan. Minä johdan peliä ja sinä voit katsoa poikien perään. Ei ole tarvetta innokkaalle kakkoskoutsille, joka koittaa selittää päälle.” Se kuulemma oli toimiva kombinaatio.
Oliko sinulla muita harrastuksia?
Joo. Jalkapalloa ja jääkiekkoa pelasin lukioon asti. Pienempänä kävin hiihtokoulussa, muutenkin sen jälkeen, äitini on hiihtäjä – meidän perheessä on harrastettu hiihtoa paljon. Judoa olen harrastanut, ja uintia.
Sinulla on paljon lajikirjoa, ja siinä toistuu huipulla olevien urheilijoiden kertoma. Monet ovat harrastaneet paljon ja useaa eri lajia. Nykyään ollaan huolissaan lasten ja nuorten liikkumisen vähyydestä. Tähän tilanteeseen, jossa olet, ei välttämättä voi päästä, jos liikuntaa ei harrasta tarpeeksi. Kuinka paljon liikuit nuorena, jos nyt muistelet asiaa?
Kyllä se oli… en osaa sanoa tunteja. Muistan pienenä, että kesällä potkittiin palloa tai hypittiin trampoliinilla niin pitkään, että vanhemmat tulivat tyyliin repimään sisälle, koska piti mennä nukkumaan. Talvella sitten pihalätkää, tai käytiin laskettelemassa, tämmöisiä. Sanoisin, että keskiarvollisesti noin kolme tuntia päivässä.
Itse vielä kasvoin sellaisessa puhelimettomassa lapsuudessa – oli puhelimet, mutta ne olivat näppäinpuhelimia. Ei niitä liikaa näprätty. Se illan viihdyke, oli että mentiin pelaamaan jalkapalloa tai muuten pihalle leikkimään. En mä olisi tällaisessa kunnossa tai tilanteessa, jos en olisi liikkunut monipuolisesti.
Missä kohtaa teit lajivalinnan pesäpalloon?
Se on hassua… lajivalinta tuli puhtaasti sen takia, että Sotkamossa on urheilulukio pesäpallolle. Siihen aikaan ei ollut jääkiekolle tai jalkapallolle. Jalkapallo oli oikeastaan aina sellainen lähinnä sydäntä oleva laji, ja jos olisi ollut jalkapallojoukkue tai jalkapallolukio, niin minusta olisi varmaan tullut jalkapalloilija sinne. Mutta lajiksi tuli pesäpallo ja kun menin lukioon, muut lajit jäivät pois viikkorytmistä. Innostuin pesiksestä lisää, kun aloin kehittymään siinä. Ei ole jäänyt yhtään kaduttamaan lajivalinta, tykkään pesiksestä tosi paljon.
Miten arkesi nyt sujuu?
Opiskelen Oulussa ja arkiviikot vietän siellä. Pesiksen talviharjoittelu on käytännössä paljon fysiikkaharjoittelua (juoksua ja punttiharjoituksia), joita voi tehdä itsenäisesti. Lajiharjoitukset ovat toistoharjoituksia, joita voi tehdä kahdestaan kaverin kanssa. 90 prosenttia harjoituksista voi tehdä yksin tai yhden ihmisen avustamana, eli etänä harjoittelu ei ole ongelma. Joukkueen harjoitusleirejä on säännöllisesti, joissa pääsemme tekemään joukkueharjoituksia.
Mitkä ovat ensi kauden tavoitteesi?
Minulla on henkilökohtaisia mittareita. En katso olenko parempi vai yhtä hyvä kuin joku toinen. Yritän miettiä kuinka voisin olla parempi omassa roolissani. Haluan olla fyysisesti huippukunnossa ja lajitaidollisesti sisäpelitaidot ovat kehityskohteita. Paljon sisäpeliharjoittelua ja fysiikkaa siis. Tietenkin sitä ulkopeliäkin, mutta se tulee fysiikkaharjoittelun kautta, että on paremmassa fyysisessä kunnossa, niin on parempi suorituskyky ulkopeliin. Kopparipeliä on niin hankala harjoitella talvella, että siihen ei kannata keskittyä paljon tai yrittää pakolla harjoitella sitä. Mieluummin ajattelen sen kautta, että hoidan itseni tarpeeksi hyvään fyysiseen kuntoon ja täyden hallin harjoituksissa sekä talvisuperissa pääsee pelitilanteissa harjoittelemaan kopparipelaamista.
Keväällä on Jymyn talviharjoituskauden päätöksenä perinteikäs Karra Trophy. Kaikki 2000-luvulla Jymyssä pelanneet vuoden pesäpalloilijat ovat voittaneet urallaan kilpailun jossain kohtaa. Onko sinulla siihen tavoitteita?
Totta kai voittamaan lähdetään, mutta se menee ehkä ohi omasta erityisosaamisesta. Meillä on niin monta sisäpelitaidoissa parempaa pelaajaa, että vaatisi, heh, ylisuorittamista minulta, jos aion sen voittaa.
Voisiko vuoden pesäpalloilija esittää toiveita, että myös ulkopelivahvuudet huomioitaisiin kilpailussa?
Ehkä… siinä kisassa on niin pitkät perinteet, että yksinkertaisella vuoden pesäpalloilija-tittelillä ei ole vielä painoarvoa. Kerran kisan voittaminen oman uran aikana on ihan ok tavoite minulle.
Mihin suuntaan pesis lajina on sinun mielestäsi menossa?
Kaikki lajit kehittyvät, taso nousee ja yksilöt ovat parempia. Jos joskus koppareiden tärkein ominaisuus oli saada kopit ja ottaa pallot kiinni, niin nyt ollaan aktiivisesti pelaamassa peliä. Juoksunopeudet ovat kasvaneet, kun joukkueet ovat laajentaneet valmennustiimejä ja mukana on esim. yleisurheilutaustaisia valmentajia. Juoksunopeudet tulevat paranemaan entisestään ja aikaa nopeita etenijöitä vastaan palon tekemiseen on aina vähemmän. Ulkopelaaminen perustuu paljon lukkarin matalan syöttöön: matalasyöttöpeli vastaan etenijän nopeus on yksi painopiste.
Ehkä viime vuonna pomppua lyötiin enemmän kuin aiempina pääsarjakausina. Vaikka syötöt ovat matalia ja niistä on hankalampi lyödä sitä, mutta moni pääsarjakentistä on sellainen, että pomppu nousee älyttömän hyvin ja siksi sitä käytetään.
Ensi kaudella pelataan laajin runkosarja yli 30 vuoteen. Mitä ajatuksia sinulla on 33 ottelun runkosarjasta?
Pelimäärä nousee runkosarjassa 10 prosenttia viime kauteen, mutta se pelataan kuitenkin suunnilleen samalla aikajaksolla. Enemmän pelejä, vähemmän lepoaikaa ja siten totta kai loukkaantumisriski nousee. Joukkueiden on reagoitava tähän kasvattamalla pelaajarinkiä, että voidaan kierrättää ja antaa sitä kautta huiliaikaa pelaajille. En tiedä mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa, tuleeko se lisäämään tasoeroja sarjassa kun joukkueilla on sopimuspelaajia enemmän.
Kautta pitäisi minusta pidentää, jos pelimäärää kasvatetaan. Juhannustauko ja vissiin IL-tauko ovat pidempiä viikon taukoja, näin luin jostain. Sehän tiivistää vielä niitä jaksoja, joiden aikana pelit on pelattava. Itä-Lännessä on hyvä, että on se tauko ympärillä. Jos siinä on useampi päivä ennen ja jälkeen pelin huilia, se ei tunnu niin kovalta, kuin vaikka viime kaudella meillä oli: perjantaina oli kotipeli, lauantaina matkustettiin Jyväskylään, sunnuntaina oli Itä-Länsi, ja siitä lähdettiin sitten etelän tuplareissulle, jossa oli pelit tiistaina ja keskiviikkona. Siitä voin sanoa, että oli nuorikin mies solmussa fyysisesti ja henkisesti. Että en halua sellaista enää kokea. Jos se olisi ollut myöhemmin kaudella, olisin harkinnut pelin jättämistä väliin. Viime vuoden lopun pelitahti oli myös elokuun alusta kauden loppuun… käytännössä joka toinen päivä pelattiin. Välissä kahden päivän huileja. Se oli niin raaka, että oli siinä kinthaalla, että pysyykö kunnossa. Elokuun lopulla ja syyskuun alussa, kun menin nukkumaan, oli ainoa mahdollisuus nukkua vasemmalla kyljellä. Ettei olisi joku paikka kirrannut, ja piti tarkasti asetella itsensä nukkumaan. Kun pelitahti on noin kova, se on pidemmän päälle tosi raskas. Jos sellaista on koko kausi, loukkaantumismäärät todennäköisesti nousevat.
Sanoit, että kautta pitäisi pidentää. Onko sinulla ajatuksia siihen, kuinka kauden kulkua voisi muuttaa?
En oikein… ei siihen tietysti mitään helppoa ideaa ole. Keväällä saattaa sataa lunta, kun pelit pitää aloittaa ja syksyllä on jo riskiä yöpakkasille.
Voisiko pelikauden pidentäminen tarkoittaa, että kaikki joukkueet matkustaisivat etelään aloittamaan.
Jos saisi Pohjois-Amerikan urheiluhullut jotenkin innostumaan, ja kävisi Amerikan road tripillä avaamassa kauden ja sitten loput pelit Suomessa. Käytännössä sinne pitäisi mennä aika monta joukkuetta, kun miettii matkan pituutta ja pitäisi pelata monta peliä siellä.
Ei ratkaista asiaa vielä tällä istumalla. Loppuun kysyn, millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Meillä koko perhe kasaantuu samaan joulupöytään. Nyt asumme kaikki eri paikkakunnilla ja perinteenä on että kokoonnutaan yhteen. Käydään todennäköisesti alkujoulu viettämässä Pihtiputaan mummolassa ja palataan välipäiviksi kotiin viettämään loppujoulua, ja loppuvuotta.
Miten haluaisit tervehtiä Jymyfaneja?
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Sitten tammikuun alussa (4.1.) Ruudun ääreen ja paikan päällekin saa tulla.
